Politiikan ja politiikkojen uskottavuus on Suomessa kadoksissa. Parhaiten tuon väitteen vahvistaa todeksi perussuomalaisten gallupkannatuksen nousu. Niinkuin ripuli on oire jostain kehon vaivasta, niin myös populismi on viite yhteiskuntaruumiin sairaudesta. Eri keskusteluyhteyksien perusteella olen päätynyt siihen, että tuo yhteiskunnallinen ripuli on otettava vakavasti. Uskottavuus on palautettava politiikkaan ja toivo paremmasta huomisesta kansalaisille.
Tiedän, en ole huoleni kanssa yksin. Samaa huolta on kannettu monella taholla. Tosin turhan usein huolenaiheena on pelkkä persujen kannatuksen nousu, eivät niinkään sen takana olevat syyt. Ikävintä asiassa on tietenkin se, että politiikan yleinen merkitys vedetään lokaan. Samalla häpäistään myös rehelliset politiikot. Niitä löytyy lähes joka puolueesta. Toisista enemmän ja toisista vähemmän. Muutama mätä omena korissa lyö leimasa muihinkin. Ja pilaa ajan myötä muita, sen tiedän viljelijänkokemuksesta.
Kokoomuksen näkyvin kärki on viimeisten kymmenen vuoden aikana ”kunnostautunut”, jos noin voidaan yleensä sanoa, monenlaisissa negatiivisissa yhteyksissä. Huhu kertoo, ettei puoluesihteeri Taru Tujuselta olisi viime vuosina tupakkia ja hengenravintoa puuttuman pitänyt. Niin paljon olisi posti kantanut rouvalle sauhuteltavaa ja Tex Willereitä. Mene ja tiedä! Ei savua ilman tulta tupakassa. Ilmeisestä puolueen ongelmasta todistaa eduskuntaryhmän entisen pitkäaiakaisen puheenjohtajan ja nykyisen varapuheenjohtajan, Ben Zyskowiczin tuskainen älähdys: ”Puolet meidän porukasta juoksee maratonia ja toinen puoli pakoon poliisia.”
Seura tekee kaltaisekseen, sanotaan. Siinä saattaa olla vinha perä. Moni tyttö on turmeltunut stadin houkutuksissa ja poika oppinut pahoille tavoille huonossa seurassa. Itse tykönäni olen miettinyt, huono seurako vei pohjalaisen poliisimiehen Petri Salon viettävälle pinnalle. Nuhteeton polisimies sai vuonna 2007 tuomion Vaasan hovioikeudessa perättömän tiedon levittämisestä. Seuraava tuomio tuli törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Siihen liittyvän lahjontayrityksen käräjäoikeus hylkäsi, mutta syyttäjä on valittanut päätöksestä hovioikeuteen.
Viimeinen saavutus Salon tuskaisessa kompuroinnissa kansanedustamisen kivikkoisella polulla oli lankeaminen vihreiden veijarien asettamaan miinaan. Vihreän Langan tutkiva journalisti viritti ansan muutamille kansanedustajille, joista siihen tallasivat Petri Salo ja kristillistä kansaa ja mahdollisesti jesuiittamoraalia eduskunnassa edustava Toimi Kankaanniemi. Lehden ansaa on paheksuttu enemmän kuin noiden kahden lankeemusta tai heidän onnettomia selityksiä. Tuollainen tekohurskaus, ikävä kyllä, lisää vettä rötösherrapuheiden myllyyn. Vihreän Langan käyttämä metodi on yleinen ns. tutkivassa journalismissa ja täyttää ymmärtääkseni Journalistiliiton ohjeetkin tietojen hankkimisesta. Vai osaako joku arvostelijoista kertoa, millä muulla tavoin näitä sääntöjen kiertäjiä voisi paljastaa? Vieläpä ennalta ehkäisevästi.
Erityisen huvittavaa on ollut kokoomuspoliisien tuohtuminen Vihreän Langan juonesta. Kysehän on samasta metodista, jota huumepoliisi käyttää valeostoissaan. Petri Salo väitti kiinni jouduttuaan, että on sallittua jakaa 3000 summa kahteen 1500 euron suuruiseen erään. Jos näin, niin ehkä hän lainvalvojaksi ja tutkintahommiin palattuaan noudattaa tätä linjaansa? Kun Salo on kaivanut jonkun piripään hanurista kaksi 10 gramman spiidipussukkaa hän varmaankin tutkii tapausta kahtena lievänä huumerikoksena, eikä yhtenä törkeänä?
Petri Salo on nyt luopunut ehdokkuudestaan seuraavissa eduskuntavaaleissa. Yllättävä sairaus iski mieheen, joka hetkeä aiemmin oli valmis ottamaan vastaan 3000 euron lahjoituksen vaalityöhönsä. Kun mies tautivuoteeltaan ylös nousee, seuraamme mielenkiinnolla, palaako hän lainvalvojan tärkeisiin toimiin. Ehkä pesti Arkadianmäellä on antanut uusia eväitä poliisintyöhön?