SAK täytti 100 vuotta. Porvarillinen media noteerasi juhlapäivän etupäässä happamesti tai ilkeillen. Etenkin kotoinen Aamulehti muisti piikitellä näyttävästi juhlivaa järjestöä. Toisaalta, kuka nyt muuta odottikaan? Piikittelyn rinnalla lehti kantoi useaan otteeseen ja jopa pääkirjoituksessaan huolta SAK:n uudistumisesta. Ja kun näin on, alkaa jokainen kunnon vasemmistolainen katsella, missä on täky. Herra meitä varjelkoon sellaisesta ”uudistumisesta”, jota Aamulehti toivoo! Miettikääpä miksi tällaista uutisointia ja samantasoisia kommentteja ei koskaan tule herraskaisten etujärjestöjen osaksi tältä ”puolueettoman tiedonvälityksen” suunnalta! Aina valpas ja kriittinen media on valpas ja kriittinen hämmästyttävän usein vain silloin, kun se sopii toimittajan ideologiseen raamiin. Näitä ammattiyhdistysliikkeen ja demarien irvistelijöitä löytyy laidasta laitaan. Eräs pohjanoteeraus ilmestyi Aamulehdessä 13.04. julkaistussa Taneli Heikan jutussa ”Muutu tai kuihdu loistava Ihalainen”. Siinä kyseinen herra äityi jopa nimittelemään juhliinsa valmistautuvan keskusliiton puheenjohtajaa pedoksi! Nimittely täyttänee jo herjauksen tunnusmerkit, vaikka epäilen, ettei Lauri Ihalainen, tuo itse rauhallisuus, kannetta nostakaan. Valitettavasti.
Jäin miettimään mahtaakohan tämä toimittaja Heikka olla sitä kirkollista Heikkojen sukuhaaraa? Varmaankin, koskapa noin suuri lähimmäisenrakkaus tekstistä loistaa. Taneli Heikka, tuo urhea sanansäilän heiluttaja ei varmaankaan arkailisi nimitellä esimerkiksi EK:n johtajaa pässiksi tai Suomen Yrittäjien pomomiehiä aaseiksi? Tjaah, taitaisi Heikka sittenkin arkaille. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tämän vapaan ja puolueettoman tiedonvälityksen pelottoman ritarin peitsi katkeaisi siinä missä urakin. Takavuosina STK:ta taisi johtaa henkilö, jota olisi voinut luonnehtia perustellusti dromedaariksi hänen juomisharrastuksensa vuoksi. Kyseinen harrastus ei kuitenkaan kohdistunut veden lipittämiseen. Yksikään urhea tiedonvälittäjä ei nostanut tietoa parrasvaloihin. Millä asialla olisi ehkä ollut enemmän yhteiskunnallista painoarvoakin, kuin Ihalaisen otsanrypyillä.
No, meidän vasemmistolaisten on vain otettava näissäkin kisoissa turpiin, koska maailma ei ole oikeudenmukainen ja täällä ”vääryys vallan saapi”, kuten vanha virsikin asian ilmaisee. Otettakoon tästä edelleenkin esimerkiksi meidän pyöreitä vuosia juhliva SAK. Jokainen vastavalmistunut, näppylänaamainen hutkiva journalisti on tietävinään jo selkäytimessään, että SAK on pelkkä demarien käsikassara ja vähintäänkin Cosa Nostran tasoinen rikollisjärjestö. Erityisen pahaa tämän näppylänaaman mielestä on se, että ammattiyhdistysliikkeen johdossa on demareita. Tätä SAK – SDP yhteyttä veivataan ja veisastaan joka tuutista. Jopa niin, että SAK:n ja liittojen johdossakin on alettu ujostella järjestöjen historiallista ja luonnollista yhteyttä. ”Politiikan” karsastus on levinnyt organisaatiossa jossain määrin jopa aktiivien tasolle asti. Arimmat heistä pyrkivät tarmokkaasti kieltämään tosiasian kuin laivaristeilyltä kotiin palannut aviopuoliso pyllykannikkaan matkan aikana ilmestyneiden hampaanjälkien lihalliset juuret. Kun näin käy, on porvarillinen rumputuli saavuttanut alkuperäisen tarkoituksensa.
Aktiividemaria kyllä ihmetyttää, mitä tässä oikeastaan pitäisi ujostella tai hävetä? Sitäkö, että suomalainen ammattiyhdistysliike ja sen organisoituminen (SAJ / SAK) on sosiaalidemokratian lapsi? Sitäkö, että käytännön ay-toimintaa pyörittävät vasemmistopuolueiden, SDP:n ja vasemmistoliiton aktiivit? Tuleeko meidän hävetä sitä, että vasemmistopuolueiden ehdokkaat vaali toisensa jälkeen keräävät suurimman kannatuksen liittojen demokraattisissa vaaleissa? Tai sitä, että työmailla valitaan luottamushenkilöiksi rohkeimmat, tietävimmät ja sanavalmiimmat työtoverit? Siis he, jotka niin ihmeteltävän usein sattuvat olemaan juuri näitä vasemmistopuolueiden aktiiveja? Miksi muuten aina valpas, kriittinen ja puolueetonta ynnä arvovapaata tiedonvälitys ei kanna koskaan huolta kokoomuksen kytkennöistä EK:n, Suomen Yrittäjien ja niinsanotun Veronmaksajien keskusliiton suuntaan? Hyvin harvoin nostetaan esille keskustan ylivalta MTK:ssa ja lukuisissa muissa sitä lähellä olevissa organisaatioissa. Miettikääpä, jos esimerkiksi joku ay-johtaja puhuisi samanlaisia typeryyksiä mitä Suomen Yrittäjien Eero Lehti, tämä kokoomuksen uusi kansanedustaja, naulattaisiin hänet julkisuuden ristille lopuksi elämäänsä. Eero Lehden ”viisauksille” löytyy sen sijaan jatkuvaa kysyntää ja palstatilaa pohjattomasti.
Työväenmuseo Werstaassa on pienimuotoinen, mutta hyvin suunniteltu ja toteutettu näyttely SAK:n satavuotisesta taipaleesta. Kannattaa käydä katsomassa. Näyttely korostaa tietenkin, kuten pitää, ammattiyhdistysliikkeen osuutta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan syntymisessä. Mutta ei se ole ollut pelkästään SAK:n taistelun tulosta. Rinnalla on tarvittu poliittista toimijaa, joka on nostanut palkansaajien etuja esille poliittisen päätöksenteon areenoilla. Jos tätä yhteyttä ei olisi ollut, tai se olisi, kuten Aamulehti ja porvarit toivovat, laimeampi, suurin osa nyt saavutetusta hyvinvoinnista olisi jäänyt toteutumatta. Siksi edunvalvonta tarvitsee tulevaisuudessakin äänitorvea parlamentissa. Se äänitorvi on, valitettavasti, vain vasemmistopuolueet. Porvarillinen ay-toiminta on ollut ja tulee olemaan pelkkää puuhastelua. Sairaanhoitajat ja sosiaalityöntekijät ovat hyviä esimerkkejä tästä. Kyse ei ole pelkästään siitä, että alat ovat naisvaltaisia, vaan ennen kaikkea siitä, että liittojen johdossa on huseerannut kaikenkarvainen joukko porvarillisia ”edunvalvojia”. Minua on paperityöläisen jälkeläisenä aina pöyristyttänyt, kun pienet sisaret, hennot ja valkoiset ovat kadehtineet paperimiesten ja rakennusduunareitten palkkoja. On kuin impotentti kadehtisi viriilin kykyä. Mitä se muuta on kuin oiva esimerkki porvarillisesta ”solidaarisuudesta”.
Aamulehden suhtautumisessa lukijakuntansa edunvalvontaan on jotakin hyvin kieroa ellei peräti sairasta. Lehteä velvoittaa tietysti perinne, mutta jotenkin toivoisi, että edes kerran sadassa vuodessa, vaikkapa nyt juhlapäivänä olisi ihan asiallisuus ja objektiivisuus voittanut propagandan ja kokoomuspolitiikan organisoinnin. Toisaalta kyllä nuo asiattomuudet peto-nimittelyineen ja muine ilkeyksineen ymmärtää siinä suhteessa, että Alma-Medialla on suuri huoli, kuten kokoomuksellakin siitä, miten suuret edunvalvontajärjestöt saadaan puristettua ruotuun uuden porvarihallituksen edessä. Huoli on varmaan myös siitä, ettei pelottelu ammattiyhdistysliikkeellä, kaikesta huolimatta ole tuottanut tulosta. Vielä eräitä vuosia takaperin Aamulehti vietti orgastisia hetkiä sen asian parissa, että nörttikansa haistatti pitkät ammattiliitoille. Ei haistata enää. Nyt on silläkin taholla liitytty liittoon ja erottu loimaankassoista. Rohkeimmat ihan avoimesti ja ujoimmat työnantajalta salaa. Siitä se alkaa! Yhteiskunnallinen tiedostaminen. Oman edun tajuaminen ja sen yhteinen puolustaminen. Sillä tavalle se on tapahtunut ennenkin. Voisin sanoa yhden mielikirjailijani, hiljattain edesmenneen Kurt Vonnegutin tavoin: ”Niin se käy”.