Aamulehti ei tälläkään kertaa pettänyt odotuksiani.  Tänään, sunnuntaina 10.11. 2019, lehti kertoi kantanaan mahdollisimman arvovaltaisesti ja pääkirjoitussivullaan, mitä se ajattelee ministeri Sirpa Paaterosta.   Jo etukäteen oli toki tiedossa, että ajattelee pahaa.   Nuo pahat ajatukset tuhersi ylös lehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu.   Se oli kyllä tylyä tekstiä, jonka perusajatus lähti uusliberalismin ideologiasta.   Tuo ideologia sanelee, että Postinkin pitää olla tuottoisa yritys ja tulevaisuudessa vielä yksityistettävissä.

Vaikka kirjoitus olikin harvinaisen yksisilmäinen, ymmärrän toki sen syntyä himpun verran.  Mitä muuta Aamulehden vastaava päätoimittaja voisi kirjoittaa, kun hänen yläpuolellaan oleva omistajataho nykäisee naruista.  Tuo ”nykäisy” voi olla puhelinsoitto, neuvottelulounas EK:n herrojen kanssa, illalliskutsu Kaivopuistoon, hirvenmetsästysreissu punahousuisen kartnonherran mailla tms.  Oleellista on, että sellaisesta ei kieltäydytä.  Nykäisyn sattuessa hypähtävät herra Tuulensuun sormet välittömästi tietokoneen näppäimistölle ja tekstiä alkaa suoltua.  Meidän on ymmärrettävä, että hänen tärkein tehtävä lehdessä on puolustaa sen Suomen rikkaimman promillen etuja, joista Anu Kantola ja Hanna Kuusela kirjoittivat mielenkiintoisessa kirjassaan ”Huipputuloiset. Suomen rikkain promille”.

Aamulehden kirjoitus on suomalaisen info-mafian viimeinen varoitus rohkeasti toimineelle ministerille.  Sellaisenaan se on toki sivistyneempi tapa laittaa päättäjät ruotuun, kuin mafian aateveljillä Italiassa.  Sängystä löytynyt hevosenpää olisikin ehkä liian raflaava viesti näissä meikäläisissä oloissa, joissa muutenkin ollaan pidättyväisempiä varoitusten jakelemisessa (pois lukien tietysti netissä meuhkaavat perus- ja kokonatsit) .

Päätoimittaja Tuulensuun kirjoitus on paitsi varoitus myös rankaisu ministerin toimista, jotka loukkaavat pyhää uusliberalismia ja ovat uhka meidän rikkaimman promillemme varallisuuden täysimääräiselle kasvulle.  Arvon päätoimittaja antaa niin sananruoskaa kuin lukitsee ministerimme julkisuuden jalkapuuhun odottamaan porvarillisten solvauskuorojen kaunaista lausuntaa ja laulantaa niin netissä kuin lehtien palstoilla. Tässä mielessä se asettuu saumattomasti siihen jatkumoon, jolla on häpäisty niin pääministeri Rinnettä, kuin mm. ministeri Harakkaa.  Näin tämä systeemi vaan toimii ja rasvaa moraalittomuudellaan  porvarillisen hegemonian rattaita.

Tuulensuun esittämät väitteet perustuvat yksinomaan Postin johdon ja työnantajajärjestöjen kantoihin.  Kirjoituksessa ollaan ikään kuin ymmärtävinään ammattiliitonkin näkemystä, mutta samassa lauseessa se toki tyrmätään epäviisaana.  Koko tässä asetelmassa on se perusvirhe, että Päätoimittaja Tuulensuu katselee Postia firmana, jonka tulee tehdä mahdollisimman suurta voittoa omistajataholleen.  Alun perin ja vuosisatojen ajan postilaitoksen tehtävä oli tyystin toinen.  Se nähtiin eräänä yhteiskunnallisena kansalaisten ja viranomaisten palvelumuotona.  Sitä se tulisi minunkin mielestä olla nyt ja vastaisuudessa.  Postin tulokseksi riittäisi minusta se, että laitos ei tuota tappiota.  Mutta minähän olenkin demokraattinen sosialisti.  Meillä on tapana ajatella koko kansan etua eikä vain sen rikkaimman promillen.

Lopuksi Tuulensuu puhaltaa varoituksen sanoja röyhkeille työnorjille ja heidän ymmärtäjilleen.  Meidän pitäisi muistaa, että YT-neuvottelujen irtisanotut ovat välttämätön paha, jotka uhrataan, koska työnantaja on ”vastuussa ennen kaikkea siitä paljon suuremmasta joukosta, jonka työpaikka pysyy.” Viesti on samaa jäkätystä, joka kuuluu näiden YT-neuvottelujen performanseen.  Jätän tuon ”työnantajien vastuun” uusliberalismin ideologian ja hengen käsitteenä tällä kertaa koskettelematta.  Totean kuitenkin sen, että päätoimittaja Tuulensuun tulisi muistaa, kuinka usein nuo YT-neuvottelut ovat tuottaneet irtisanomisia vain sen vuoksi, että firman pörssikurssi saadaan nousemaan ja johtajien optiot toteutettua maksimissaan. Siinä sitä ”työnantajien vastuuta” uusliberalismin ja Nalle Wahlroosin hengessä toteutettuna.

Muistamisesta puheen ollen.  Oletteko laittaneet merkille, miten  monta kertaa poliitikko, yritysjohtaja ja moni muu paskanpuhuja käyttää sanontaa – ”meidän tulee muistaa”.  Etenkin entisen Sipilän hallituksen riemuidiooteilla se oli suosituin sanonta.  Meikäläisen olisi pitänyt kynä kädessä ja A5-lehtiö pöydällä kirjoittaa ylös kaikki nuo ”muistettavat” asiat mikäli olisi halunnut ne muistaa. No, sellaisia haluja ei kyllä ollut, niin hörhöksi en sentään vielä ole tullut.  Nuorena niin erinomainen muistini rappeutuu kovaa vauhtia eikä enää pysy riehakkaimpien potaskansuoltajien tahdissa mukana.

 

Reino Seppänen