Mikael Agricola – onnettaren suosikki

Mikael Agricola (noin 1510 – 1557) on ollut yksi merkittävämpiä suomalaisen identiteetin rakentajia ja maamme asujamiston itseymmärtämisen luojista. Hän oli yksi niistä neroista, jotka jättivät syvän ja pysyvän jäljen maamme historiaan. Agricolan perinnöllä on ollut äärettömän suuri merkitys suomalaisuuden luojana ja ennen kaikkea sen säilyttäjänä niin läntisen kuin itäisen valloittajan, Ruotsin ja Venäjän, valtakausina. Tuo merkitys perustuu ennen kaikkea Agricolan ansioihin kielitieteilijän. Hän näet johti lahjakkaana kielimiehenä suomalaisoppineiden ryhmää, joka uskonpuhdistusten ajatusten pohjalta rakensi maallemme oman kirjakielen. Hän toimi myös Turun piispa ja oli yksi Ruotsin valtakunnan keskeisistä uskonpuhdistajista, joka joutui myös elämänsä loppuvaiheessa rauhanrakentajaksi Ruotsin ja Venäjän välille. Mikael Agricola on aivan ansaitusti nostettu suomalaisten kansallissankarien joukkoon.

 

Agricolan nimi ja aikaansaannokset on tehty kansalle tutuiksi jo kouluopetuksessa. Hänestä ja hänen merkityksestä on kirjoitettu paljon monenkin tieteenalan näkökulmasta. Yksi oleellinen näkökulma Agricolaa käsiteltäessä on kuitenkin jäänyt vähemmälle – Mikael Agricola oli suotuisten historiallisten olosuhteiden synnyttämä suurmies.  Hänen persoona ja elämä liittyvät erääseen Ruotsin ja sitä myöten myös Suomenkin keskeisimpään historialliseen käännekohtaan. Reformaation aika mullisti laajemminkin Eurooppa ja muutti katolisen kirkon asemaa ja vaikutusvaltaa. Se loi osaltaan perustaa kansallisvaltioiden synnylle ja vähentäessään kirkon vaikutusta maalliseen hallinnointiin lisäsi samalla hallitsijan eli Ruotsissa kuninkaan valtaa ja merkitystä. Monet kuninkaat ja ruhtinaat ryhtyivät kannattamaan uskonpuhdistajia tästä syystä vetäen toisaalta taas päälleen katolisen kirkon ja sen päämiehen, paavin vihat. Useinkaan näiden hallitsijoiden syvimpänä huolenaiheena ei suinkaan ollut kristinuskon puhtauteen liittyvät opilliset kysymykset, vaan halu irtautua katolisen kirkon ja paavin holhouksesta sekä hankkia kruunun haltuun kirkon valtava, satojen vuosien aikana karttunut omaisuus.

 

 

Sivu Agricolan Uudesta testamentista

Agricolan elämä ja nousu tuntemattomuudesta kansakunnan vaikuttajaksi ja myöhempien aikojen kunnioittamaksi merkkimieheksi on kouluesimerkki siitä, miten aikakauden trendit voivat otollisissa olosuhteissa nostaa ihmisen asemaan, johon hänellä ennen muuttunutta tilannetta ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Agricolan kohdalla tuo pitkälle kantanut myötätuuli oli nimeltää Kustaa Vaasa. Ajassa kohtasi kaksi trendiä; kuningas Kustaa Vaasan intressit ja kirkkouskontoon raikkaita tuulia puhaltaneiden uskonpuhdistajien intressit. Siten hallitsijan halu kohentaa asemaansa ja valtaansa sekä vaurastuttaa valtakuntaa kirkon omaisuuden haltuunotolla kävi yhteen uskonpuhdistajien halulla saattaa kristinuskon sanoma sen alkuperäiseen asuunsa ja tarjota koko kansalle mahdollisuus lukea Raamattua omalla äidinkielellään. Tämä asetelma, raadollisen realismin ja uskonnollisen idealismin etujen kohtaaminen, mahdollisti niin entisen munkin Martin Lutherin kuin Mikael Agricolankin sosiaalisen nousun ja toki monen muunkin henkilön.

 

Agricolan tausta

Mikael Agricolan varhaisimmista vaiheista ja hänen taustastaan on olemassa hyvin vähän varmaa tietoa. Kirjallisia lähteitä oli vielä tuolloin, 1500-luvun alkukymmenillä, hyvin vähän. Kirkko ei vielä tuohon aikaan pitänyt ”lampaistaan” kirjaa ja kruunun keräämät verotustiedot olivat perin niukkoja. Se tiedetään, että Agricola oli syntyisin Pernajan pitäjän Torsbyn kylästä aliselta Uudeltamaalta, kuten Paulus Juustenin Piispainkronikka” kertoo. Hänen tarkkaa syntymäaikaa ei kuitenkaan ole tiedossa, mutta tutkijat ovat sijoittaneet Agricolan myöhempien vaiheiden perusteella vuoteen 1510. Vuosiluvussa saattaa kuitenkin olla heittoa vuoden pari suuntaansa. Agricolan syntymäkoti oli maakirjassa Torsbyn talo numero 1. Talo oli aikaansa nähden varakas.

 

Mikael Agricolan isän nimi Olof tai kuten myöhempien aikojen suomenkieliset kansallishenkiset tutkijat ovat todenneet, Olavi. Äidin nimeä ei tiedetä, koska ajan tavan mukaan naisista ei pidetty vielä tarkempaa kirjaa. Perheeseen syntyneen pojan nimeksi tuli Mikael Olavinpoika tai Olofsson, koska sukunimen Agricola otti vasta paljon myöhemmin käyttöönsä. Isän kuoleman tutkijat ajoittavat 1540-luvun alkuun ja äidin noin 10 vuotta myöhemmäksi. Mikaelilla sanotaan olleen kolme sisarta, joiden nimiä ei kuitenkaan tunneta.

 

Todistamattomaksi myös jää, mikä oli Mikael Agricolan kotikieli, vaikka runsaat viitteet hänen ruotsinkielisyytensä puolesta puhuvatkin. Pernaja oli tuohon aikaan valtaosaltaan ruotsinkielistä mikä sekin tukee, että kotikieli olisi ollut ruotsi. Myöhempien aikojen suomalaisuusliikkeen toimesta Agricolan kotikieleksi määriteltiin suomi. Tämä johtopäätös perusteltiin hänen hyvällä suomenkielen hallinnallaan. Suomenkielisyys näyttäisikin olevan enemmän poliittinen valinta kuin tosiasioihin nojautuva. Agricola kirjoitti mm. omistamansa Martti Lutherin postillan marginaaleihin 45 ruotsinkielistä ja vain yhden suomenkielisen reunahuomautuksen, mikä tukee hänen ruotsinkielisyyttään. Toisaalta Agricolan äidinkielellä ei ole hänen työnsä ja ansioidensa kannalta merkitystä. Oleellista on ollut vain hänen hyvä suomenkielen osaamisensa.

 

Miten Mikael Agricola päätyi talonpojan poikana koulutielle, siitäkään ei olla täysin varmoja. Vaikka kotitalo olikin aikakauteen nähden varakas, perheen ainoan pojan lähettäminen kouluun isän ammatin jatkamisen sijasta näyttää oudolta. Ilmeisesti Mikael-pojan poikkeuksellinen lahjakkuus on herättänyt huomiota ja luottamusta hänen kykyihinsä menestyä koulutiellä. Onkin esitetty olettamus, että Pernajan kirkkoherra Bartholomeus olisi tunnistanut hänen lahjakkuutensa ja taivutellut vanhemmat suostumaan Mikaelin kouluttamiseen. Samaan aikaan Agricolan kanssa Viipurin koulussa opiskeli kaksi muuta pernajalaista nuorta Martinus Teit ja Klemetti Krook. Olipa tapahtumaketju mikä tahansa, Mikael päätyi koulutielle ja edellä mainitun Paulus Juustenin ”Piispainkronikan” mukaan ” hän sai kirjallisen oppinsa ensimmäiset perusteet Viipurin koulussa”. Viipurin koulussa Agricola myös muutti nimensä Mikael Olofssonista latinankielen mukaiseksi Agricolaksi, joka tarkoittaa maanviljelijää. Siten hän tunnusti julkisesti juurensa, joka sekin tosin taisi olla ajan uudenlaisen hengen eli humnismin mukaista.

 

Kaste kirkossa. Kuva Agricolan Käsikirjasta

Viipurissa ja sen koulussa Agricola sai ensimmäiset kosketukset niin humanismiin kuin uuteen uskonpuhdistusliikkeeseen. Viipuri oli tuolloin yhteydessä Balttian suuntaan, joka taas kuului saksalaiseen kulttuuripiiriin ja imi nopeasti ajankohtaiset vaikutteet saksankielisestä keski-Euroopasta. Uskonpuhdistuksen ajatukset johtivat Balttiassa mm. Riiassa ja Tallinnassa konkreettisiin tekoihin, joista tieto kiiri nopeasti Viipuriin. Merkityksellistä tulevaisuuden kannalta oli myös se, että Viipurin linnassa piti loistavaa hoviaan Viipurin ja Savonlinnan läänien käskynhaltija Hoijan ja Bruchhausenin kreivi Johan. Kyseessä oli saksalaissyntyinen seikkailija, jonka asema perustui sukulaissuhteeseen Kustaa Vaasan kanssa. Hän oli naimisissa kuninkaan sisaren Margaretin kanssa. Kreivi oli niin Kustaa Vaasan kuin reformaation kannattaja. Kreivin ja Kustaa Vasan välille syntyi myöhemmin erimielisyyksiä ja tämä pakeni ja hänesta tuli Kustaa Vaasan vihollinen ns. kreivisodassa, jonka aikana mies myös kuoli. Uskonpuhdistuksen tukijana kreivin on oletettu pitäneen Viipurin linnan kappelissa luterilaisia jumalanpalveluksia jo Agricolan kouluaikana. Agricolan opiskelu Viipurin koulussa päättyi kahdeksan vuoden opiskelun jälkeen vuonna 1528.

 

Agricolan sosiaalinen nousu

Mikael Agricolan elämä näyttää monesti kulkeneen onnellisten tähtien alla. Yksi hänen elämäänsä liittynyt onnenkantamoinen oli Viipurin koulun rehtorin Johannes Erasmuksenpojan kiinnostus lahjakkaasta oppilaastaan. Koulun rehtorin Johannes Erasmuksenpojan siirtyessä vuonna 1528 Turun piispan Martinus Skytten kansleriksi, hän otti mukaansa 18-vuotiaan Agricolan, josta tuli piispan kirjuri. Kun Johannes seuraavana vuonna kuoli Agricola nousi hänen tilalleen piispan kansleriksi.

 

 

Saarna. Kuva Agricolan rukouskirjasta

Jälkipolvien tutkijat olettavat Agricolan jo ennen Turkuun lähtöään olleen reformaation kannattaja tai ainakin myötämielisesti siihen suhtautuva. Tämä on mielenkiintoinen asia siinä mielessä, että Turun piispa Martinus Skytte oli taustaltaan dominikaaniveli ja hurskas katolilainen. Piispa ei siten ollut uskonpuhdistuksen kannattaja, mutta ei asettunut sitä virassaan vastustamaakaan. Epätietoiseksi jää oliko hän omaa etuaan ajava opportunisti vai olettiko hän reformaation olevan vain ohimenevä sivujuonne katolisen kirkon yli tuhatvuotisessa historiassa. Tosiasia oli, että Skytte ei antanut katollisen uskonsa estää urakehitystään ja niinpä hän suostui ottamaan vastaan piispanviran kuningas Kustaa Vaasalta. Uusi piispa kylläkin vihittiin virkaansa loppiaisena 1528 katolisin menoin, mutta hänen vihkimykselleen ei haettu kanonisen lain vaatimaa paavin siunausta, mikä lienee ollut kuninkaan Skyttelle asettama vaatimus. Kustaa Vaasakaan tuskin lienee ollut vailla taka-ajatuksia luovuttaessan piispanviran Skyttelle. Ehkä kyseessä oli siirtymävaiheeseen liittyvän pelin siirto kuninkaan puolelta?

 

Martin Luther

Turussa Mikael Agricola tutustui ensimmäiseen suomalaiseen Martin Lutherin oppilaaseen Petrus Särkilahteen, jota myöhemmin on Suomen historiassa kutsuttu myös Pietari Särkilahdeksi. Tämä oli palannut Turkuun opintomatkaltaan kuusi vuotta ennen Agricolan tuloa eli vuonna 1522. Särkilahti oli ennen ulkomaille lähtöään opiskellut Arvid Kurjen piispana olon aikana Turun katedraalikoulussa. Rostockin yliopistoon Särkilahti kirjoittautui vuonna1516 ja Leuvenin yliopistoon seuraavan vuoden keväällä. Samana aikaan Leuveniin saapui Erasmus Rotterdamilainen perustamaan yliopistoon laitosta, jossa opiskeltiin hepreaa, kreikkaa ja latinaa. Leuvenin yliopisto kuului tuon ajan humanismin keskuspaikkoihin. Palattuaan Turkuun Särkilahti toimi ensiksi opettajana. Hänet nimitettiin pian tuomiokapitulin arkkiteiniksi, joka keskiajan katolisessa kirkossa oli eräs prelatuuran (tuomiokapitulin) toiseksi korkein virka.

 

Petrus (Pietari) Särkilahti

Petrus Särkilahti oli periaatteellinen reformaattori. Hän oli palannut Turkuun mukanaan Margareta Corneliuksentytär, jota on pidettävä Särkilahden puolisona. Tuon ajan laki ei tunnustanut papin avioliittoa ja papin nunnan tai munkin avioituminen merkitsi julkista irtisanotutumista katolisen kirkon opista. Särkilahti oli ensimmäinen avioitunut suomalainen pappi ja on arvioitu, että myös koko Ruotsin valtakunnassa. Särkilahden teko osoittaa Turun olleen aikakauden kehityksen kärjessä. Ensimmäiset papit olivat avioituneet uskonpuhdistuksen edelläkävijämaassa Saksassa vuonna 1521.

 

 

Agricolan kerrotaan jo aiemmin mainitussa Piispainkronikassa ”omaksuneen oikean apostolisen opin alkeita maisteri Petrus Särkilahden opetuksesta ja saarnoista. Hänet vihittiin papiksi, ja hän saarnasi ahkerasti sekä Turun tuomiokirkossa että piispantarkastuksilla”. Agricolasta tuli tuomiokapitulin kansleri 1529 eli samana vuonna, kun Petrus Särkilahti kuoli. Papiksi Agricola vihittiin 1530-luvulla. Hänen sanotaan valmistelleen saarnansa vuonna 1531 hankkimansa Lutherin latinankielisen postillan avulla. Kyseinen vuonna 1530 Strasbourgissa painettu on säilynyt. Teos sisältää useita Agricolan omakätisiä reunamerkintöjä ja alleviivauksia.

 

Agricola lähetettiinyhdessä Martinus Teitin kanssa opiskelemaan Wittenbergin yliopistoon vuonna 1536. Päätös heidän Wittenbergiin lähettämisestä kertoi suunnan muuttumisesta Ruotsin valtakunnassa. Wittenberg oli yksi tärkeimpiä reformaation keskuksia ja mahdollisuudet päästä sinne Ruotsista opiskelemaan oli estetty koko edellisen vuosikymmenen. Syynä oli pelko harhaopin leviämisestä maahan. Nyt ovien auettua Wittenbergiin kertoi siitä, että sivu oli maassa kääntynyt lopullisesti. Nuorten miesten Wittenbergiin lähettämisen takana oli uskonpuhdistukseen liittynyt ajatus Raamatun suomentamisesta. Jo opiskeluaikanaan Agricola työskenteli tuon työn parissa. Harjoitelmia hänellä oli ollut jo aikaisemmin.

 

Philipp Melanchthon

Saksassa Agricolan tavoitteena oli maisterin tutkinnon suorittaminen. Agricola opiskeli Wittenbergin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa, jossa toimi professorina Martin Lutherin työtoveri Philip Melanchthon. Filosofisessa tiedekunnassa Agricola opiskeli, koska hän oli jo suorittanut pappisopinnot Turussa. Yliopistossa Agricola kuunteli molempien reformaattorien luentoja. Lutherillekaan Agricola ei ollut ilmeisesti tuntematon, koska tämä kirjoitti hänestä kuningas Kustaa Vaasalle suosituskirjeen. Siinä Luther toteaa Agricola olevan ”opiltaan, luonnonlahjoiltaan ja tavoiltaan erinomaiseksi”. Melanchthon puolestaan kuvasi Agricolaa omassa suosituskirjeessään ”oppineeksi ja hurskaaksi mieheksi”. Hänen opintonsa päättyivät vuonna 1539, jolloin hän suoritti masisterintutkinnon ja valmistui yhdessä Martinus Teitin kanssa. Agricola palasi Saksasta ja hänet valittiin Turun koulun rehtoriksi ja myös jatkoi käännöstyötään.

 

Agricolan onnen tähti – Kustaa Vaasa

Gustav_Vasa
Kustaa Vaasa

Mikael Agricolan pääsyn kansakunnan kaapin päälle varmisti kaksi asiaa; Kustaa Vaasan nousu Ruotsin kuninkaaksi ja katolisen kirkon reformaatio eli uskonpuhdistus. Ruotsissa nämä kaksi asiaa liittyivät yhteen siksi, että Kustaa Vaasa kuninkaaksi päästyään näki uskonpuhdistuksen välineeksi vahvistaa omaa ja valtion valtaa kirkon kustannuksella. Kustaa Vaasa ( ruotsiksi Gustav Vasa, joka tunnetaan myös Gustav I ) oli alkujaan Gustav Eriksson  syntyi Uplannissa todennäköisesti 12. toukokuuta 1496 valtaneuvos Erik Vaasan poikana. Ruotsin kuninkaana hän oli 37 vuotta vuosien 1523 – 1560 välisenä aikana. ( kuoli 29. syyskuuta 1560 Tukholmassa).
Kustaa Vaasan nimi liitetään pohjoismaiden valtioliiton Kalmarin unionin loppuun. Tuo valtioliitto syntyi vuonna 1397. Unioniin kuuluivat aikoinaan Tanskan, Ruotsin ja Norjan valtakunnat. Näiden maiden alueisiin kuuluivat myös suuri osa Suomesta. Samoin, Islanti ja Färsaaret sekä pieni osa Pohjois-Saksaa sekä joukko saaria, kuten Shetlanti ja Orkneysaaret. Unionin loppuajoilla etenkin Ruotsissa syntyi vastustusta valtioliittoa kohtaan. Sen pontimena oli rasitteeksi koettu tanskalaisten yliherruus unionin johdossa. Päätökset tehtiin pääasiassa Tanskassa, jonka ulko- ja kauppapoliittiset intressit suuntautuivat etupäässä Saksaan ja Hansaliittoon mutta myöhemmin myös Hollantiin. Ruotsia kiinnosti taas idän suunta ja sinne laajeneminen. Etenkin Ruotsin aatelistossa esiintyi unionin vastustusta, mutta myös nouseva porvaristo mm. Tukholmassa tuki eroamispykimyksiä. Vastustusta oli esiintynyt aina 1400-luvulta lähtien, mutta tanskalaiset olivat pystyneet pitämään valtioliiton kasassa.

 

Christian_II
Kristian II

Unioni kohtasi loppunsa tanskalaisen Kristian II sokean taitamattomuuden vuoksi. Hän katsoi tilaisuutensa tulleen ruotsalaisten vastarinnan kukistamiseksi, kun Ruotsi ajautui maata hallinnoineen Sten Sture nuoremman politiikan takia välirikkoon katolisen kirkon kanssa. Paavi julisti Ruotsin ja Sten Sturen kirkonkiroukseen. Kristian II joukot pystyivät samaan aikaan nujertamaan ruotsalaisten vastarinnan maaseudulla. Hän taivutti Tukholman antautumaan lupaamalla yleisen armahduksen vastustajilleen. Tukholmassa järjestettyjen Kristian II kruunajaisvaltiopäivien yhteydessä vuonna 1520. Kristian mestautti osan Ruotsin ylimmästä aatelistosta. Hänen tarkoituksenaan oli teolla pelotella ruotsalaisia ja heidät kuuliaisiksi. Teloitukset perusteltiin katolisen kirkon pannalla ja ”syyllisten” kerettiläisyydell. Aktiossa teloitettiin Sten Sture nuorempi ja satakunta hänen puolueensa kannattajaa. Vastoin Kristian II oletusta verilöyly ei tukenut hänen pyrkimyksiään lujittaa valtaansa ja liittää Ruotsi tiiviimmin unionin liittolaiseksi. Verilöyly vaikuttikin aivan päinvastaisesti ruotsalaisiin. Seurauksena oli lopulta unionin hajoaminen vuonna 1523 ja Kustaa Vaasan nousu Ruotsin kuninkaaksi.

 

Kalmarin unionin lippu

Omin voimin Kustaa Vaasan johtamat ruotsalaiset eivät unionin hajoamiseen johtanutta sotaa voittaneet. Kristianilla oli hallussaan laivasto ja rannikkolinnoitukset. Kustaa Vaasa sai apua Hansaliiton Lyypekiltä ja Danzigilta. Apua haluttiin antaa ruotsalaisille siitä syystä, että Tanska oli kääntynyt hollantilaisten puoleen ja hylännyt Hansaliiton kumppaninaan. Kristian II suunnitteli myös Kööpenhaminaan sijoittuvaa pohjoismaista kauppakomppaniaa. Lyypekin ja Danziin avun vastineena oli kuitenkin heidän vaatima tulliton kauppaoikeus koko Ruotsiin. Tanskalaiset hävisivät unionin hajoamiseen johtaneen sodan osaltaan senkin vuoksi, että Kristian II tukeutui katoliseen kirkkoon, vaikka uskonpuhdistus levisi Saksassa ja saavutti kannatusta alueen pohjoisosissa. Kovin pitkään ruotsalaisten ei tarvinnut sallia Lyypekin tullivapautta. Hän liittoutui vuosina 1533-1536 käydyssä ns. kreivisodassa tanskalaisten protestanttien puolelle. Kun Lyypekki hävisi sodan menetti se Ruotsin vapaan tullioikeutensa. Samalla tuo kreivisota oli itse asiassa koko Hansaliiton loppu.

 

 

Agricolan  ura  Wittenbergin  jälkeen

Turun koulun rehtorin tehtävä ei oikeastaan ollut Mikael Agricolan arvoinen paikka. Hän oli oman aikansa lahjakkain suomalainen ja koulutukseltaan että kokemukseltaan ansiokkainkin. Agricolan paikka rehtorina takasi ensi alkuun vain vaatimattomat tulot pienehköstä prebendasta eli palkkatilasta. Vuonna 1541 hän tosin sai vielä toisen ja suuremman prebendan. Rehtorin toimi ei ollut kovinkaan arvostettu ja siihen yleensä joutuin nuorin Euroopasta palaava valmistunut. Agricola ei itsekään pitänyt tehtävää kovin kiitollisena. Yhdessä kirjeessään vuodelta Agricola kuvaa tehtäväänsä seuraavasti: ”perin hankala toimi on johtaa poikia, noita kesyttömiä eläimiä johonkin hyvään ja varmaan opillisen kasvatuksen tulokseen”.

 

Agricolan Abckirian kansilehti

Mikael Agricolan riitautui rehtorikautenaan myös kuningas Kustaa Vaasan kanssa. Tämä vaati eteviä nuorukaisia kuninkaan kanslian ja verokamarin palvelukseen. Agricola taas vastusti tätä ajatusta, koska kirkko tarvitsi papeiksi koulusta valmistuneita. Agricola erotettiin rehtorin tehtävästä ja kuningas nimitti vuonna 1547 paikalle Paavali Juustenin, joka oli hiljattin palannut opiskelemasta Saksasta. Agricola yritti saada kuningasta muuttamaan mieltään, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Toisaalta kannalta Agricolan toimesta erottamisessa oli se myönteinen puoli, että hänellä riitti nyt enemmän aikaa raamatunkäännöstyöhön. Agricola oli muutamaa vuotta aiemmin julkaissut Abckirian. Se toimi sekä aapiskirjana että katekismuksena. Hän toimi myös tuomiokapitulin kirjurina. Rehtorinakin ollessaan oli ollut sen jäsenenä, koska jäsenyys liittyi Turun koulun rehtorin tehtäviin. Agricola oli rehtoriaikanaan joutunut luetteloimaan tuomiokirkon kapitulin tulot. Se perustui päätökseen siirtää osa kirkon tuloista kruunulle. Tuomiokapitulin jäsen Agricola toimi myös piispa Martinus Skytten apulaisena.

 

Ehtoollisen jakaminen. Kuva Agricolan Messu-kirjasta

Turun piispa Martti Skytte kuoli vuonna 1550 ja uuden piispan nimittäminen kuului kuninkaalle. Tämä ei kuitenkaan suorittanut nimitystä neljään vuoteen. Kustaa Vaasan vitkastelu aiheutti kirkolle ongelmia mm. uusien pappien vihkimsen viivästyessä. Pappisvihkimystä halunneiden täytyi matkustamaan Ruotsiin. Lopulta kuningas kutsui neljä Turun tuomiokapitulin jäsentä Pyhän Lauritsan kanunkin, maisteri Mikael Agricolan, dekaani Petrus Ragvaldin, Turun kirkkoherran, maisteri Knuutin sekä Turun koulun rehtorin, maisteri Paavali Juustenin puheilleen vuonna 1554.

 

 

Piispan virkaa kärttäneet miehet kokivat yllästyksen Tukholmamassa. Kuningas Kustaa Vaasa ilmoitti heille kirkollista hallintoa koskevasta muutoksesta. Suomi oli aiemmin muodostanut yhden hiippakunnan, Turun hiippakunnan. Kustaa Vaasa käytti ja näytti nyt valtaansa jakamalla Turun hiippakunnan kahteen osaan. Myös hiippakunnan päämiehen arvonimeä muutettiin. Piispannimike vaihtui ordinariukseksi. Ehkä joillekin oli yllättävää sekin, että kuningas nimitti Turun hiippakunnan ordinariukseksi Mikael Agricolan. Olihan Agricola uskaltanut rehtorin toimessaan uhmata kuningasta ja näytti siltä, että hän olisi ollut kuninkaan, jos ei nyt epäsuosiossa niin ainakin karsastama. Hiippakunta jako vähensi Turun piispan valtaa, joka myös lienee ollut kuninkaan tarkoitus hiippakuntajaosta päättäessään.

 

Mikael Agricola ei Paavali Juustenin kirjoittaman Piispainkroniikan mukaan ollut Kustaa Vaasan päättämään hiippakuntajakoon tyytyväinen. Uuden hiippakunnan, Viipurin hiippakunnan, ordinariukseksi Kustaa Vaasa nimitti edellä mainitun Paavali Juustenin. Oliko Agricolan ja Juustenin välillä keskinäistä hankausta? Juusten kertoo nimittäin kronikassaan toisestakin tapauksesta, jossa Agricola uhmasi Kustaa Vaasan määräyksiä. Tämä oli näet toimittanut piispanmessun hiippa päässään, minkä tavan kuningas oli nimenomaan kieltänyt. On arveltu Agricolan teollaan pyrkineen korostamaan kirkon oikeutta päättää asioistaan.

 

 

Agricolan Moskovan matka

Tsaari Iivana Julma

Ruotsin ja Venäjän välillä oli syttynyt sota vuonna 1554. Sota oli hävittänyt laajoja alueita Kannaksella ja Inkerinmaalla. Kumpikaan osapuoli ei kahden vuoden aikana ollut päässyt ratkaisevaan tulokseen ja halua rauhaan löytyi molemmilta tahoilta. Kummankin maan hallitsijat, Kustaa Vaasa ja Iivana Julma, toivoivat rauhaa muualle suuntautuneiden intreressien vuoksi. Niinpä Kustaa Vaasa nimitti poikansa Juhanan Suomen herttuaksi valtuuksin neuvotella rauhasta Novgorodin käskynhaltijan kanssa. Tähän liittyen hän lähetti vuonna 1556 Venäjälle rauhanvaltuuskunnan. Sitä johti kuninkaan lanko valtaneuvos Sten Eerikinpoika Leijonhufvud. Valtuuskunnan johtoon hän nimitti kaksi kokenutta ja taitavaa miestä, jotka kuitenkaan eivät olleet hänen erityisessä suosiossaan. Molemmat olivat Ruotsin korkeimpia kirkonmiehiä, Upsalan arkkipiispa Laurentius Petri ja Turun piispa Mikael Agricola. Ruotsin rauhanvaltuskunnan tärkein henkilö oli kuitenkin Kustaa Vaasan luottohenkilö ja hänen oma sihteerinsä Olof Larsson. Koko valtuuskunta palvelijoineen käsitti noin sata henkeä.

 

Rauhanvaltuuskunnan Moskovan matka on dokumentoitu aikalaistapahtumana verraten hyvin. Matka oli raskas jo senn pituuden ja matkustustavan vuoksi. Se tehtiin Suomesta lähtien talvikelillä hevosrekiä käyttäen. Jo laivamatkalla Suomeen oli Tukholmasta marraskuu 7. päivä lähtenyt valtuuskunnan osa joutunut kokemaan ankaraa menrenkäyntiä. Agricola oli tullut mukaan vasta Turusta. Retkikunta oli yöpynyt yhden yön Agricolan syntymäpitäjässä Pernajassa. Turusta Viipuriin matka taittui 15 päivässä. Viipurista matkaa jatkettiin halki hävitetyn Kannaksen tammikuun 16. päivänä 1557. Rajan toisella puolella retkikunta kohtasi venäläiset saattajansa. Ilman vastoinkäymisiä ei selvitty, kun ruotsalaisen valtuuskunnan renki teki pyhäinhäväistyksen polttamalla ortodoksisen ikonin. Siitä oli koitua pahemmankin laatuinen selkkaus, mutta ongelma ratkaisiin jättämällä tuomio tsaarin päätettäväksi. Tämä sitten aikanaan armahtikin syyllisen kuolemantuomion sijasta.
Moskovaan tultiin 150 reen kulkueena 21. helmikuuta 1557. Valtuuskunta majoitettiin Latvian lähettilään majapaikkaan ja heitä vartioitiin siellä tarkasti eikä laskettu tekemisiin ulkopuolisten kanssa. Ajan tavan mukaan ohjelmaan kuului joukko seremoniallisia tilaisuuksia ja päivällisiä. Lahjoja vaihdettiin ja niiden antamisessa tsari Iivana Julma voitti ruotsalaiset ylenpalttisuudellaan. Sen tarkoituksena lienee ollut korostaa Venäjän hallitsijan mahtia ja valtakunnan perinteitä ”nousukkaaksi” koettuun Kustaa Vaasaan verrattuna. Itse neuvottelut olivat vaikeat vaikka molemmat hallitsijat olivat toisilleen ilmoittaneet etteivät tavoittele maa-alueidensa laajentamista. Yhteisen kielen puuttuminen vaikeutti neuvotteluja. Ruotsalaiset hallitsivat koulutuksensa perusteella latinaa ja kreikkaakin. Kirkonmiehillä arkkipiispa Petrillä ja Agricolalla oli myös niiden lisäksi hallussaan saksan kieli, koska molemmat olivat opiskelleet Wittenbergissä. Kielelliset ja näkemykselliset erot eivät kuitenkaan olleet ylivoimaisia esteitä rauhanteolle. Venäjän tsaarilla oli ehkä ruotsalaisiakin suurempi halu päästä rauhaan. Hän oli saanut hiljattain valloitettua Volgan suistossa sijaitsevan Astrakanin ja avannut sitten kauppaväylän Kaspian merelle ja Persiaan. Venäjän joukot olivat siirtymässä Liivinmaalle ja tsaarilla oli kiire saada rauha solmittua Ruotsin kanssa. Tämä tieto ei taas ollut ruotsalaisen valtuuskunnan käytössä, joten se ei saanut kiristettyä itselleen edullisimpia ehtoja. Vaikein ja ratkaisematon ongelma koski rajaa eli niin sanottua Riitamaata. Siitä ei päästy sopuun, vaan ratkaisu lykättiin vuoden 1559 rajakokoukseen. Sodan jatkaminen ei ollut kummankaan valtakunnan etujen mukaista, joten rauhaan päästiin maaliskuussa 1557. Jälleen juhlittiin Kremlin hienoimmassa salissa ns. fasettisalissa. Moskovasta lähdettiin maaliskuun 24. päivä. Matkalla oli poikettava vielä Novgorodissa vahvistamassa tsaarin määräysten mukaan rauhansopimus.

 

Ruotsin rajalle päästiin viidessä päivässä. Viipuriin valtuuskunta tuli huhtikuun 10. päivä. Mutta sitä edeltävänä päivänä valtuuskunnan jäsen piispa Mikael Agricola kuoli matkalla saamansa taudin murtamana. Hänen kuolinpaikastaan on kaksi erilaista kertomusta. Olof Larssonin raportin mukaan Agricola kuoli Äyräpään kihlakunnan Seivästön kylässä, kun häntä oltiin omasta pyynnöstä auttamassa ylös reestä. Arkkipiispa Laurentius Petrin kappalaisen matkakertomuksen mukaan Agricola olisi kuollut Uudenkirkon pitäjän Kyröniemen kylässä. Ristiriita ei ole kovin suuri sillä Seivästö ja Muurila sijaitsivat lähellä toisiaan. Mikael Agricola haudattiin Viipurissa 11.4.1557. Monesti kuulee väitettävän, että Kuolemajärven nimi on liittyy Mikael Agricolan kuolemaan, mutta nimi on tosiasiassa paljon vanhempaa perua. Kappeliseurakuntana Kuolemanjärvi oli vuodesta 1619. Itsenäiseksi kirkkopitäjäksi se tuli vasta vuonna 1863.

 

Mikael Agricolan yksityiselämä

Mikael Agricolan yksityiselämästä on kovin vähän tietoja. Tiedetään kuitenkin, että hän oli naimisissa Birgitta Olavintyttären kanssa. Tietoa vaimon syntyperästä tai siitä, miten pari on tutustunut, ei ole. Perheeseen syntyi vuonna 1550 poika, joka sai nimekseen Kristian (1550-1586). Turkua koetteli vuonna 1551 nälänhätä, joka aiheutti hankaluuksia myös Mikael Agricolan perheelle. Tiedetään kuitenkin, että samana vuonna (1551) perhe osti Turun Tuomiokirkon kupeessa sijainneen Pyhän Katariinan talon.

 

Mikael Agricola kuoli rauhanneuvottelumatkalla vuonna 1557. Vaimo Birgitta jäi leskeksi ja huolehtimaan kuusivuotiaasta Kristian-pojasta. Birgitta meni uudestaan naimisiin vuonna 1558 Turun koulun rehtorin Henricus Jacobin kanssa ja jäi uudelleen leskeksi 1588.

 

Birgitalle myönnettiin eläke, mutta vasta 1593–1594, jolloin viitattiin hänen asemaansa iäkkäänä ja varattomana naisena. Birgitan eläkkeen perusteena mainittiin myös hänen puolisonsa Mikael Agricolan kärsimykset ”valtakunnan hyödyksi ja parhaaksi”. Eläkkeeseen mainitaan kuuluneen 24 tynnyriä viljaa ja muutamia muita elintarvikkeita sekä 44 taalaria ja 24 äyriä rahaa vuodessa. Birgitta eli todennäköisesti 1590-luvun puoliväliin saakka.

 

Mikael Agricolan poika Kristian seurasi isänsä jalanjälkiä urallaan. Hän kävi Turun koulua 1560-luvulla ja opiskeli myöhemmin Saksassa ilmeisesti maisteriksi. Hänet nimitettiin Turun koulun rehtoriksi ja tuomiokapitulin jäseneksi vuonna 1578. Kristian Agricolasta tuli Tallinnan ja Haapsalun piispa vuonna 1583. Samana vuonna hän meni naimisiin ylempään aatelistoon kuuluneen Elina Pietarintytär Flemingin kanssa. Mahdollisesti vaimon syntyperän, ehkä osittain isänsä saavutustenkin takia Kristian Agricola aateloitiin vuotta myöhemmin vuonna 1584.

 

Jälkipolvet kiittävät

Agricola-Mikael_2
Suomalaiset ovat muistaneet kirjakielensä luojaa monin eri tavoin. Tässä ABC-kirjan kunniaksi julkaistu postimerkki.

Martti Luther ei tiennyt naulatessaan vuonna 1517 teesejään oveen minkälaisen kehityksen hän teollaan käynnisti. Uskonpuhdistus muodostui noin 130 vuotta Eurooppaa vavisuttaneeksi prosessiksi. Lutherilla oli varmasti aito uskonnollinen vakaumus ja halu uudistaa kirkkoa ja saada sen moraalittomiksi kokemansa piirteet poistettua ja tuoda kirkkoa kansaa lähemmäksi. Reformaatiolle olikin sosiaalinen tilaus, mutta se miten syvät mullistukset se sai aikaan Euroopassa oli etukäteen mahdotonta arvata. Uskonpuhdistus sai tuulta Ruotsissa, kun kuningas Kustaa Vaasa ymmärsi Lutherin ajatusten tarjoavan hänelle painottaa kuninkaan edustaman maallisen vallan merkitystä. Toinen yhtä tärkeä puoli oli kirkon omaisuuden haltuunotto Ruotsin tyhjää valtionkassaa paikkaamaan. Kustaa Vaasan muutostyötä helpotti osaltaan Sten Sture nuoremman esimerkki ja kohtalo. Valtakunnassa oli mukkautunut otollinen maaperä uudistuksiin, vaikka katolisen kirkon kannattajiakin vielä löytyi. Ruotsin linja vuosisadoiksi eteenpäin oli ratkaistu, kun Västeråsin valtiopäivät vuonna 1527 hyväksyi Kustaa Vaasan tahdon, että maassa noudatetaan luterilaista oppia. Kuningas ymmärsi uskonnon uuden suuntauksen mahdollisuuden vahvistaa hänen ja kuningashuoneen valtaa. Se edellytti uusien, reformaation sisältäneiden miesten nostamista kirkon johtoon ja kansan saamista sisäistämään protestanttisen opin. Kustaa Vaasa nosti näitä tarvitsemiaan voimia tärkeille paikoille. Näiden miesten joukossa oli myös Mikael Agricola. Uskonpuhdistus anto suomalaisille kirjakielen ja kansankielisen painetun kirjallisuuden. Työn teki reformaation ajatukset sisältäneen ryhmän suomalaiset oppineet. Heidän johti lahjakas teologi, kielimies ja humanisti Mikael Agricola.

 

 

Reino Seppänen                          1967  –  2016