Taannoinen MTV:n uutisten juttu kertoi kuinka amerikkalaismies tuli surmatuksi pienellä Intian Andamaanien saariryhmään kuuluvalla pohjois-Sentinelin eristyneellä saarella. Siellä asustelee alkuperäisheimo, joka on onnistunut uutisen mukaan välttämään ulkopuolisia jo kymmeniä tuhansia vuosia. Saarelle miehen toivat intialaiset kalastajat. He eivät kuitenkaan uskaltaneet viedä tätä aivan rantaan asti, vaan mies souti itse kanootilla sinne. Kalastajat näkivät, kuinka alkuasukkaat ampuivat mieheen useita nuolia ja raahasivat hänet pois.
Viranomaiset olivat kieltäneet ehdottomasti maihinousun saarelle, koska oletettiin, etteivät kauan eristyksissä eläneet alkuasukkaat olisi kestäneet nykypäivän tauteja. Mies ei antanut tämän perusteen lannistaa itseään, sillä olihan hän omasta mielestään hyvällä asialla – viemässä saarelaisille kristinuskon ilosanomaa. Kuinka hyvin hän itse oli tuon sanomansa sisäistänyt, on hyvinkin kyseenalaista. Merkitsihän maihinnousu koko heimon elämän laittamista uhanalaiseksi. Tuo mahdollisuus lienee edelleenkin olemassa, koska alkuasukkaat joutuivat lähestyssaarnaajan kalmon kanssa kosketuksiin. Jo heimon valokuvaamisesta tai videoinnista voi saada kolmen vuoden vankilarangaistuksen.
Kristittynä tietysti ymmärtää lähetyssaarnaajan toimineen hyvässä tarkoituksessa, mutta ei viisaasti. Sitkeä hän kuitenkin oli, koska juttu kertoo miehen yrittäneen saarelle jo neljä-viisi kertaa aiemmin. Kalastajat, jotka olivat vieneet lähetyssaarnaajan saarelle, poliisi pidätti, mutta surmaajia tuskin tullaan saamaan koskaan kiinni. Heidän tuomitsemisensa olisikin outoa, koska saarelaiset eivät tunne Intian lakeja ja ilmeisesti heidän omat norminsa taas vaativat tunkeutujien tappamista. Tai siis likvidoimista, jos käytämme kommunismin suosimaa käsitettä. Jos taas halutaan piilottaa sana tappo / murha myöhempien aikojen epäpyhien jenkkien käyttämään käsitepumpuliin sanomme tekoa eliminoimiseksi.
Itse kunnioitan Intian poliisin noudattamaa käytäntöä ja hyväksyn sen täysin. Toisin menettelivät aikoinaan 50-luvulla hollantilaiset alusmaassaan Uusi-Guineassa. Tuolloin neljä lähetysinnon täyttämää saarnaajaa tunkeutui saaren tutkimattomalle alueelle ja tulivat tapetuiksi. Hollantilaiset kostivat teon sen paremmin asiaan perehtymättä. Tapauksen tuon vaiheen luin isäukon tilaamasta Viikko-Sanomista, sittemmin kuolleesta Erkon konsernin lehdestä. Myöhemmin opiskeluaikoinani törmäsin surmiin uudelleen ja kuulin selityksen siihen, miksi lähetyssaarnaajat tapettiin.
Heimo, jonka saarnaajamiehet halusivat saada kirkon helmaan, otti aluksi vieraat hyvin vastaan. Heidät syötettiin ja juotettiin ja laitettiin vielä nukkumaankin. Ja hyvinpä laitettiin! Kas, miehistä jokainen sai viereensä saarelaisvaimon, jotka odottivat uusilta kumppaneiltaa muutakin kuin polvirukouksia. Siis miehen tekoja.
Odotus jäi turhaksi, koska nämä lähetyssaarnaajat elivät kuten puhuivat, mikä taas ei ole ollut lajille kovinkaan tyypillinen tapa. Puhe lähetyssaarnaaja-asennosta ei näet ole satua. Tämä kasvokkain parittuelu oli monellekin alkuperäiskulttuurille epätyypillinen tapa harrastaa suvunjatkamistoimintaa ja siitä nimitys tulikin niiden kieliin.
Näille neljälle lähetyssaarnaajalle pidättyvyys koitui hengenmenoksi. Kyseessä oli näet eräänlainen testi, jossa selvitettiin heimon perinteen ja tapojen mukaisesti tulokkaiden aikeet ja luotettavuus. Heimon uskomuksen mukaan kukaan, joka makasi toisen miehen vaimon kanssa (nyt ei ole kyse mistään nukkumisesta, vaan ihan naida napsauttamisesta) ei voi olla petollinen ja vihamielinen. Niinpä lähetyssaarnaajat kristillistä moraalia noudattamalla tuomitsivat itsensä kuolemaan.
Vakava tapaus, mutta meitä nuoria ja puutteessakin ajoittain eläneitä kiimaisia nuoria kolleja juttu nauratti. Kaverini taisi sanoakin, että tarinan opetus oli: ”Aina kannattaa naida, kun on tarjolla.” Uskalsin kyllä epäillä ja totesin, että lukuisasti enemmän on surmattu niitä miehiä, jotka ovat paritelleet vieraiden vaimojen kanssa.
Loppujen lopuksi tapaus jätti ymmärryksen siitä, miten erilaisia kulttuurilliset arvot, normit, tavat ja moraali voivat olla. Tässä mielessä lisää löylyä kyseenalaistamisen kiukaalle löi sosiologian opintojen kurssivaatimuksiin sisältynyt Margaret Meadin kirja kulttuureiden luonteesta ja sukupuolitavoista. Sittemmin Mead, tämä yhdysvaltalainen antropologi, kyseenalaistettiin eräiden kolleegoidensa toimesta, mutta ketäpä ei olisi?
Reino Seppänen
