Liberalismi

  • Aatteellisen liberalismin tausta ja synty
  • Muutamia liberalismin haaroja
  • Sosiaalidarwinismi
  • Sosiaaliliberalismi
  • John Maynard Keynes – ”Työllisyys, korko ja raha
  • Keynesiläinen talouspolitiikka
  • Libertarismi
  • Ajattelijoita liberalismin ideologian takana
  • John Locke
  • Jeremy Bentham
  • John Stuart Mill
  • Adam Smith
  • Adam Smith ja taloudellinen liberalismi
  • David Ricardo

Aatteellisen liberalismin tausta ja synty

 

Liberalismi on yksi vaikeimmista ideologioista esitellä monessakin mielessä. Erityisesti ideologiassa häiritsee siihen jo alkuajoista lähtien rakentunut dikotomia, eräänlainen aatteellinen skitsofrenia.  Liberalismi on ollut demokratian ja ihmisoikeuksien kehittymisen kannalta aivan keskeinen aate.  Sen aatteiden ituja voidaan etsiä, kuten sosialismissakin, aina vuosisatojen takaa.  Muutamat suuret yhteiskuntafilosofit liitetään myös sen syntyyn.  Näitä liberalismin aatteen virittäjiä on kiittäminen mm. demokratiasta, tuosta hienosta ideasta, missä valtion legimiteetin vaaditaan perustuvan hallittavien tahtoon.  Samoin ihmisoikeuksien ja yleensä yksilönvapauksien sisällyttämisestä kansanvaltaisten yhteiskuntien perustuslakeihin.  Liberalismin käänteinen ja ongelmallinen puoli taas liittyy taloudellisen liberalismin keskeisiin teeseihin; vapaan kilpailun, voimakkaan yksityisomaisuuden suojan ja valtiovallan merkityksen minimoimiseen yhteiskunnassa.  On näet paradoksaalista, miten taloudellisen liberalismin toteutuminen löi, toki vastoin odotuksia, poliittisen liberalismin yleviä aatteita korville.  Totuus, jota monienkin vakaumuksellisten liberaalien on ollut vaikea hyväksyä. 

 

vapaus_ranskan_vallankumouksen_ajalta
”Vapaus”. Ranskan suuren vallankumouksen aikainen taantumuksellinen pilapiirros vallankumouksesta.

 

Liberalismin voittokulku alkoi tosiasiallisesti Ranskan suuresta vallankumouksesta.  Silloin porvaristo, tuo kuningasvallan aikainen ”kolmas sääty” otti maassa vallan ja tuhosi luokkana aikaisemmin herruutta pitäneen aateliston.  Papiston se kahlitsi kultaiseen syleilyynsä eli sitoi sen taloudellisin intressein ja sukulaissitein itseensä.  Ideologisesti vallankumouksen takana olevat ajattelijat olivat parin-kolmen sukupolven ajan olleet ateisteja tai ainakin katolisen kirkon vallan rajoitusta ajavia.  Ranskan suuren vallankumouksen yksi sloganeista kuuluikin, ettei maassa ole asiat ennemmin hyvin, kuin viimeinen aatelinen on hirtetty viimeisen papin suoleen.  Tuo porvariston vallankumous ja nousu johtavaksi luokaksi oli seurauksiltaan verinen, kuten vuonna 1917 lokakuussa Venäjällä toteutettu bolshevikkien vallankaappauskin.  Tosin lopputoloksia ei voi verrata toisiinsa.  Porvaristo kykeni pitämään luokkavaltansa yli 200 vuotta eteenpäin.  Bolshevikit sen sijaan synnyttivät uuden luokan ”nomenklatuuran”, joka sekin tosin menetti valtansa – uudelle porvaristolle.

pieni-alapuoli-1-vari

 

Giljotiini oli Ransakan suuren vallankumouksessa voittoisan porvariston hyvä ystävä. Sen käytöllä ja pelotusvoimalla murrettiin aatelisten ja kuningasmielisten vastustus. Myöhemmin olivat vuorossa vallankumouksen vasemistolaiset, köyhällistön asiaa puolustaneet. Kuvassa: Kuningatar Marie Antoinetten teloitus vuonna 1793 Place de la Révolutionilla.

 

Liberalismi, niin poliittinen kuin taloudellinenkin,  on ollut yksi ihmiskunnan voittoisin ideologia.  Liberalismi omana poliittisena liikkeenään on, ehkä edellä kerrotusta syvästä ristiriidasta johtuen, kärsinyt etenkin Euroopassa pitkäkestoisesta näivettymisestä.  Toisaalta atteen sisältö on jatkanut voittokulkuaan toisella tapaan.  Se on näet jatkanut kukoistustaan eräissä muissa aatteissa ja niitä edustavissa puolueissa.  Monet sosialistiset ja sosialidemokraattiset puolueet ovat sisäistäneet liberalismia edustaneiden filosofien poliittiset ajatukset ja konservatiiviset puolueet taas omineet itselleen talousliberalismin periaatteet.  Tästä on ollut seurauksena mm. se, että liberalismista eri areenoilla puhuttaessa, puhutaan paljolti ristiin ja tietämättä kovinaan paljon itse ideologian juurista ja monimuotoisuudesta.  Ymmärtämistä vaikeuttaa vielä käsitteen liberalismi ”liberaali” ja ”liberaalisuus” sekoittuminen.  Siis sama ongelma, mikä koskee koservatismia suhteessa sanaan ”konservatiivinen”.

pieni-alapuoli-1-vari

 

Kolmas sääty eli porvaristo kantaa taakkanaan kahta muuta säätyä eli papistoa ja aatelistoa. Pilakuva 1700-luvun lopulta.

Eräät liberalismin kannattajat etsivät aatteen juuria pidemmältä historiasta aina vanhan ajan historiasta asti.  Näkemys on perusteltu, koska ihmistä näyttää aina kiehtoneen ajatus henkilökohtaisesta vapaudesta ja hyvinvoinnista.  Tässä katsantotavassa tuntuvat yhtyvän myös liberalismin ja sosialismin juuret.  Se, mikä sosialismin tutkijalle näyttäytyy luokkataisteluna,  esimerkiksi muinaisen Rooman patriisien ja plebeijien etujen ristiriita, avautuu liberaalille pyrkimyksenä toteuttaa vapausaatetta.  Yleisimmin liberalismin juuret kuitenkin on johdettu niin sanottuun valistuksen aikaan eli 1700-luvulle ja sen suuriin valistusajattelijoihin.  Näiltä ovat lähtöisin ideat, joita poliittisen liberalismin luojat jalostivat eteenpäin.  Liberalismin nousu liittyy kapitalismin syntyyn ja porvariston poliittiseen nousuun luokkana.  Ranskan suurta vallankumousta ja sen ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistusta vuonna 1789 pidetään liberalismin läpimurtona.  Kuitenkin Yhdysvalloissa tuo samainen kansalaisoikeuksien julistus annettiin muutamaa vuotta aikaisemmin käydyssä vapaussodassa vuosina 1775-1783.  Sotaan osallistuneiden ranskalaisten palatessa kotimaahansa takaisin, he toivat tuliaisina ajatuksia ihmisen ”luonnollisista oikeuksista”.  Liberalismin ideologiaa ohjaili kuitenkin seuraavan sadan vuoden ajan Britannia ja Yhdysvallat, joissa etenkin taloudellinen liberalismi kukoisti tunnetuin seurauksin.

 

pieni-alapuoli-1-vari

 

Liberalismi ei ole, kuten sen synnyn ja kehityksen kauden ajan aateet, sosialismi ja konservatismi,  yksi selkeä ja johdonmukainen ideologia, vaan käsittää monia eri virtauksia,  jopa toisilleen pitkälti vastakkaisia.  Kuten poliittisen ja taloudellisen liberalismin toteutukset eivät olleet keskenään harmoniassa.  Silti tätä aatekokonaisuutta kutsutaan klassiseksi liberalismiksi, erotukseksi ideologian muista haarautumista.  Tässä esityksessä keskityn lähinnä klassiseen liberalismiin, sen historiallisen ja yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi.  Oman osionsa saavat sosiaalidarwinismi, sosiaaliliberalismi ja libertarismi.   Niin sanottu uusliberalismia käsitellään muussa yhteydessä.  Tosin on kyseenalaistan, kuuluuko uusliberalismi lainkaan klassisen liberalismin perillisiin.  Tähän epäröintiin on monta syytä.  Sen monet käytännön toteuttajat ja julistajat ovat poliittisesti täysiä konservatiiveja.  Uusliberalismi myös kiistää eräiltä osin Adam Smithin ajatukset, jotka pohjimmiltaan rakentuivat hyväntahoiseen oletukseen yhteisen edun toteutumisesta vapaan kilpailun ja oman edun ajamisen kautta.  Uusliberalismin edustajat ja käytännön toteuttajathan nojautuvat raakaan voimaan ja eläimellisen ahneuden julistamiseen.

pieni-alapuoli-1-vari

Liberalismin monia suuntauksia yhdistää kuitenkin muutama asia.  Ideologian eri haarat saattavat painottaa joitakin niistä enemmän kuin toiset haarat.  Liberalismin yhteisiä arvoja ovat vapaus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.  Vapausarvona korostuu yksilönvapaus.  Siihen sisältyvät mm. mielipiteenvapaus (sananvapaus, oikeus vapaaseen liikkumiseen ja yhdistymisvapaus), uskonnon vapaus, vapaus yksityiseen yrittämiseen ja elinkeinon harjoittamiseen sekä oikeus yksityiseen omaisuuteen.  Liberaaleja arvoja ovat myös poliittinen demokratia, kansalaisten yhdenvertaisuus syntyperästä, uskonnosta ja maailmankatsomuksesta riippumatta lainkäytön ja hallintoviranomaisten edessä.  Tosin eräissä liberaalit arvot perustuslaeissaan tunnustamissa maissa tuomarit ovat erotettavissa (kuten Ranska) ja Montesquieun vallan kolmijako oppi toteuttamatta (kuten Ranska ja Yhdysvallat).

pieni-alapuoli-1-vari
Muitakin käytännön realiteetteihin liittyviä reunahuomautuksia on tehtävä poliittisen liberalismin ideatasolla esitettyihin teeseihin.  Ihmisoikeudet on nähty taloudellisen liberalismin riehuessa koskevan vain oman maan kansalaisia ja niitäkin soveltuvin osin.  Siirtomaakaudella alusmaiden kansalaisia ja heidän oikeuksiaan ja omaisuuttaan kohdeltiin totaalisen mielivaltaisesti.  Oman maan kansalaisetkin olivat osaltaan suojaamattomia omaisuutensa ja henkilökohtaisen koskemattomuutensa suhteen.  Näin etenkin ideologian alkuvaiheessa,  kun haluttiin edistää valtakunnan teollistumista ja pääoman maksimaalista kasautumista.  Englannissa mm. maaseudun pieneläjät menettivät oikeutensa maahan ns. aitauksien kautta ja joutuivat vuokraviljelijän asemaan tai nousevan teollisuuden palvelukseen.  Yhdistymisvapauskin oli kielletty kauan mm. ammattiyhdistysten ja poliittisten aatteiden vuoksi.  Niihin liberalistiset yhteiskunnat taipuivat vasta pakon edestä.

 

loppumerkki2

 

Muutamia liberalismin haaroja

Liberalismin akilleen kantapää on sen kriittinen suhde valtioon.  Aatteen monissa haaroissa tuo suhde määritellään eri tavoin, kuitenkin säilyttäen kriittisen asenteen julkisen vallan puuttumiseen yhteiskunnan ja etenkin talouselämän säätelyyn.  Klassisen liberalismin epäonnistuminen hyvinvoinnin tasaisessa tuottamisessa ja poliittisen liberalismin aatteiden toteutumisen ongelmat sekä karkeat ihmisoikeusrikkomukset todellisessa elämässä, johtivat pyrikimyksiin ideologian tarkistamiseen.  Sitä vauhditti myös liberalismiin ilmestyneet aatteen ytimen vastaiset uudet suuntaukset.  Voimakkain näistä oli sosiaalidarvinismi.

 

erotin

 

Sosiaalidarwinismi

Herbert Spencer

Tämän suuntauksen perustajana pidetään englantilaista  Herbert Spenceriä (1820 – 1903).  Hän oli itseoppinut filosofi ja sosiologi, joka alkujaan oli insinööri.  Poliittisesti Spencer määritteli itsensä liberaaliksi, vaikka hänen ajattelussaan on vahva konservatismin vivahde.  Hänen liberalisminsa lienee pitkälti perustunut Spencerin penseyteen julkista valtaa kohtaan.  Eräs Spencerin teoksista olikin ”Man versus the State” (vuodelta 1884).  Hän oli lahjakas ihminen ja merkittävä tutkija omana aikanaan, minkä näyttää myös itsekin tienneen.  Saavutuksistaan huolimatta Spencerin ongelma näyttää olleen se, että hän halusi enemmänkin saada vahvistuksen luomalle teoriallaan ja omille ennakkokäsityksilleen kuin asettaa ne kyseenalaisiksi objektiivisen tutkimuksen kautta.  Spencer oli tuottelias kirjoittaja, joka aikanaan tavoitti teksteilleen laajan lukijakunnan etenkin Yhdysvalloissa.  Hänen moniosainen pääteoksensa oli nimeltään ”System of synthetic philosophy” vuosien 1862–1896 välisenä aikana.

 

Herbert Spencer tutustui sosiologian isän Auguste Comten tuotantoon, kuten myös Charles Darwinin kehitysoppiin.  Hän näyttää tunteneen myös englantilaisen väestö- ja taloustieteilijän Thomas Malthusin esittämät ajatukset olemassaolon taistelusta, joka on seurausta väestönkasvun ruokatuotantoa nopeammasta lisääntymisestä.  Näistä aineksista Spencer keitti omaperäisen opin, jossa ”sosiaalinen evoluutio” vertautuu biologiseen evoluutioon.  Tuossa ajattelussa ”luonnonvalinta” oli keskeisessä asemassa.  Kuten luonnossa myös ihmiselämää säätelee taistelu olemassaolosta ja luonnonvalinta.  Spencerin mukaan parhaiten sopeutuvat jäävät taistelussa eloon.

loppumerkki5-jpg-vari
Tämän sosiaalisen evoluutisen tulee vapaasti saada toteutua niin yhteiskunnassa kuin ihmiselämässä.  Elinkelpoisimmat, kyvykkäimmät ja sopeuruvimmat selviytyvät tässä kamppailussa.  Näistä lähtökohdista Spencer päätteli, ettei ”häviöön joutuvia” tule tukea millään tavoin yhteiskunnan toimin. Hän vastusti kaikkea sellaista, joka esti luonnonvalinnan toteutumista. Niinpä hänen hyväksyntääsä ei saanut yhteiskunnan ylläpitämä sairaan- tai köyhäinhoito, vesi- ja viemäriverkosto tai koulut ja kirjastot. Yksityisin varoin toteutettua hyväntekeväisyyttä Spencer silti sieti.

loppumerkki5-jpg-vari

Brittiläisen poliittisen liberalismin humaaneista perinteistä lähtien on Spencerin ajattelua vaikea liittää tuohon samaan aatejatkumoon.  On hyvin ymmärrettävää, että varsinkin aidon poliittisen liberalismin kannattajat suhtautuivat kielteisesti tai varauksellisesti näihin ajatuksiin.  Ontuihan koko rinnastus jo siinä,  että päinvastoin kuin luonnossa, jossa vahvimmat pärjäävät suuremman voimakkuutensa tai paremman nokkeluutensa ansiosta, yhteiskunnassa voittajat enimmäkseen määräytyvät ”oikean” syntyperän perusteella.  Monet sosiologian suurista nimistä, kuten Émile Durkheim vierastivat Spencerin ajattelua, puhumatta moderneista sosiologeista.  Kaikesta huolimatta Spencerin näkemykset saivat laajaa kannatusta niin Euroopassa kuin Atlantin takana.  Yhdysvalloissa hänen suosionsa jatkui vielä pitkään senkin jälkeen, kun Euroopan liberaalit olivat hylänneet Spencerin.  Sen sijaan Saksan kansallissosialismi perusti osin ideologiansa  Herbert Spencerin ajatusten varaan.

Sosiaalidarvinismi on uusliberalismin nousun jälkeen saanut uutta tuulta purjeisiinsa ja siten myös kiinnostus Herbert Spenceriin on viime aikoina lisääntynyt.  Tämä trendi näyttäisi vahvistavan sen oletuksen, että uusi ”ahneuden moraali” vaatii tuekseen ”tieteelliset” perustelut ja vahvistuksen.

 

erotin

 

Sosiaaliliberalismi

Liberalismin erilaisista haaroista sosiaaliliberalismi on ollut klassisen liberalismin jälkeen tärkein suuntaus.  Hyvin perustein sitä voidaan pitää liberalismin ja jopa koko kapitalismin pelastajana.  Tässä suhteessa se hyssyttely ja suoranainen väheksyntä, joka nykyliberaalien taholta, etenkin uusliberaalien ja libertalistien, tähän ideologian haaraan suuntautuu on käsittämätöntä.  Osaltaan se kyllä selittyy silläkin, että monet Adam Smithin kannattajaksi ilmoittautuneet eivät syvemmin tunne idolinsa ajattelua ja länsimaiden poliittista sekä taloudellista historiaa.  Monesti he ovat myös tosiasiassa pinttyneitä konservatiiveja.  Näiden tahojen inho saattaa johtuaa siitäkin, että eräiltä osin sosiaaliliberalismi on lähellä modernia länsimaista sosialidemokratiaa.  Kosketuspinta tähän sosialismin suuntaukseen on niin sanottu keynesiläinen talouspolitiikka.  Se toimi pitkään mm. pohjoismaisen hyvinvointivaltion instrumenttina.

loppumerkki5-jpg-vari

Sosiaaliliberalismin synty rakentui kahden painavan argumentin pohjalta.  Kummankin takana oli havainnot siitä, ettei Adam Smithin luonnostelema taloudellinen liberalismi toiminutkaan oletetulla tavalla.  Taloudellisen liberalismin voimistama kapitalismi oli toki luonut mahtavan tuotantokoneiston ja kehittänyt toimivia markkinoista, mutta tuon kehityksen hintana oli ollut yhteiskunan voimakas kahtia jakautuminen, valtavat yhteiskunnalliset ongelmat ja epävakaisuus.  Smithin erehdys oli se, että oman edun tavoittelu ei jäänyt kohtuuden rajoihin, vaan muuttui täydellisen pidäkkeettömyyden käsittäväksi ahneudeksi.  Osaltaan kyse oli myös psykologiasta ja siitä, että kapitalistisen talousjärjestelmän kilpailussa menestyivät yksilöt, joiden moraaliset pidäkkeet olivat vähäisimmät tai puuttuivat kokonaan.  Siten uuden talousjärjestelmän, kapitalismin, menestyjäksi nousi ihmistyyppi,  jota voidaan kuvata ahneeksi psykopaatiksi.  Tämä piirre on ollut läpikäyvä koko kapitalismin historian ajan aina nykypäiviin asti. Ahneuden seurauksena koko kapitalismin ja sen yhteiskuntajärjestelmän olemassaolo näytti olevan uhanalainen.  Luvattu ”työn hedelmien” jakautuminen yhteiskunnan eri kerroksiin oli jäänyt tulematta.  Toinen seuraus oli räikeä ristiriita poliittisen liberalismin aatteiden ja riistokapitalismin todellisuuden kanssa.

loppumerkki5-jpg-vari

Sosiaaliliberalismi tähtäsi tasaisen tulonjaon yhteiskuntaan, jota myöhemmin alettiin nimittään myös hyvinvointiyhteiskunnaksi.  Tuon kehityksen ensimmäinen vaihe ajoittui 1800 – 1900-lukujen vaihteeseen.  Tuolloin muutosta toivovien liberaalien perustelut uudistuspyrkimyksille olivat eettisiä ja osin myös poliittisia.  Ne koskivat lähinnä kapitalismin synnyttämiä sosiaalisia ongelmia ja luokkaristiriitoja, joita sävytti kasvavan työväenliikkeen ja sosialismin pelko.  Sosiaalinen oikeudenmukaisuus oli taas tärkein eettinen perustelu. Seuraava vaihe ajoittuu ensimmmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin 1930 suuri lama mullisti jälleen maailmaa.  Tuon laman seurauksena muotoutui uusi talouspolitiikka, jota alettiin kutsua keynesiläisyydeksi.  Toisen maailmansodan jälkeinen aika aina 1970-luvun lopulle olikin keynesiläisen talouspolitiikan ja sosialidemokratian välisen liiton kultakautta.  Silloin sai läsimainen hyvinvointivaltio kehittyneimmän muotonsa etenkin pohjois-Euroopan maissa.  Viimeisin vaihe onkin sitten paluu askel askeleelta kohti lähtökohtaa eli vanhakantaista luokkayhteiskuntaa.  Taite tässä kehityksessä tapahtui, kun uusliberalismin ideologiaa ryhdyttiin voimallisesti ajamaan läpi.  Jälkeenpäin arvioituna tuo kehitys voidaan nähdä taitavan ja määrätietoisen strategian tuotoksena, jossa operaatiot eri yhteiskunnissa seurasivat tiettyä kaavaa.  Eräänlainen lähtölaukaus hankkeelle oli Milton Friedmanin kansantalouden nobelpalkinto vuonna 1976.

loppumerkki5-jpg-vari

Monia sosialidemokraatteja, politiikan tutkijoita sekä ideologioita harrastavia hämmensi taannoin Sosialidemokraattisen puolueen silloisen puheenjohtajan Jutta Urpilaisen ilmoitus, että SDP on sosiaaliliberaalinen keskusta-vasemmistolainen puolue. Tuo ilmoitus oli outo siinäkin mielessä, ettei Suomen sosialidemokraattinen puolue ollut tuolloin muuttanut periaateohjelmaansa eikä koko asiaa oltu käsitelty puolue-elimissä.

Jokainen tätäkin ideologista selvitystä ja pohdintaa lukenut ymmärtää, että Jutta Urpilaisen julistus sosialidemokraattien muuttumisesta sosiaaliliberaaleiksi tarkoittaisi puolueen aatteen vaihtumista eli sosialidemokraateista olisi tullut vanhan vastustajansa liberalismin aatteenkannattajia.  Toisaalta se myös tarkoittaisi sitä, että puolue ei suinkaan olisi keskusta-vasemmistolainen, vaan keskusta-oikeistolainen puolue. Liberalismi on perinteisesti luettu oikeistoon kuuluvaksi, mutta se voi toki olla lähellä poliittista keskustaa monissa asioissa. Nykyinen liberalismi taas on ominut itselleen osin niin sanotun uusliberalismin konservatismia lähellä olevia talousnäkemyksiä, jotka ovat pitkälti vanhan talousliberalismin ja varsinkin Adam Smithin ajatusten vastaisia.  Siinä suhteessa liberalismin oikeistosuuntaus on vain vahvistunut.

Mistä tässä Jutta Urpilaisen julistuksessa itse asiassa on siis kysymys?  Ilmeisesti ei sen kummemmasta asiasta kuin yhden Suomen suurimman puolueen puheenjohtajan täydellisestä tietämättömyydestä mitä tulee poliittisiin ideologioihin.  Varmaankin moni ajattelee, että tieto oman puolueen suurista tavoitteista ja strategisesta sijoittumisesta poliittiselle kartalle, olisi tarpeellista politiikolle, etenkin puolueen puheenjohtajalle.  Näin ei kuitenkaan näytä olevan, eikä Jutta Urpilainen valitettavasti ollut ainoa laumaansa paimentava poliittisesti sokea johtaja tässä maassa. Se kertonee paljon Suomen politiikan ja etenkin poliittisen eliitin tilasta ja eristäytymisestä omaan kastiinsa.

Urpilaisen mokaa ovat eräät sosialidemokraatit selittäneet hänen avustajiensa töppäyksellä, mutta sekään ei selitä tuota totaalista munausta.  Joidenkin sosialidemokraattien mielestä perussyy niin rivijäsenien kuin politiikkaa eri tasoilla toteuttavien henkilöiden ideologiseen tietämättömyyteen on se, että puolueen aattellinen työ on lyöty laimin kaksikymmentä vuotta, jopa kauemminkin.

loppumerkki5-jpg-vari

 

 

Johann Karl Rodbertus-Jagetzow

Ensimmäiset sosiaaliliberalismin siemenet ilmestyivät työväensuojelulakeina ja niin sanottujen kateederisosialistien toiminnan tuloksena ( katso kapitalismi-osiosta ). Varhaisempi sosiaaliliberalismi alkoi muotoutua jo 1800-luvulla. Tuolloisia ensimmäisiä teollistumisen ja kapitalismin kriitikoita oli saksalainen taloustieteilijä Johann Karl Rodbertus-Jagetzow (1805 – 1875). Hänen kritiikkinsä perustui huoleen tapahtuneen kehityksen sosiaalisista seurauksista. Rodbertus-Jagetzowin uudistusehdotukset olivat sangen maltillisia ja perustuivat ennen kaikkea liikevoittojen tasaisempaan jakoon pääoman ja työn osalta. Hänen yksi ideoistaan oli niin sanottu työseteli, joka vastaisi työläisen todellisen työpanoksen arvoa. Karl Marx kumosi sen omissa arvioissaan haihatteluna. Rodbertus-Jagetzowin tiedetään olleen yhteydessä Ferdinand Lassallen kanssa, mutta poliittisesti hän oli kuitenkin maltillinen konservatiivi, vaikka kannattikin pitkälle meneviä sosialistisia muutoksia yhteiskunnassa. Konservatiivien taholta hän sai myös tukea ajatuksilleen kansakunnan taloudellisten erojen tasaamisesta. Rodbertus-Jagetzowin ajatukset olivat osin pohjana Otto von Bismarckin sosiaalilainsäädännölle.

loppumerkki5-jpg-vari

Leonard Trelewny Hobhouse

Sosiaalisen liberalismin vaikutus Britaniassa alkoi ensimmäisen kerran näkyä lainsäädännössä liberaalien hallituskaudella vuosien 1906 – 1914 välillä.  Keskeisin tekijä tässä oli Leonard Trelewny Hobhouse (1864-1929).  Hän oli englantilainen sosiologi, filosofi ja sosiaalipolitiikko.  Hobhouse toimi ensimmäisen sosiologian oppituolin halitijana Lontoon yliopistossa.  Hän oli myös tuottelias toimittaja mm. ennen yliopistokauttaan Manchester Guardianissa.  Hobhouse vaikutti aikanaan paljon sosiaaliliberalismin muotoutumiseen.  Häntä pidetään eräänä varhaisimpana johtavana sosiaaliliberalismin teoreetikkona Englannissa.

Keskeinen näkemys Hobhousella oli se, että liberalismin on arvioitava uudelleen muuttuneiden olosuhteiden vuoksi.  Hobbhouse ei uskonut sosiaalidarwinismiin ja sen ”luonnonvalintaan”.  Hän myös vastusti imperialistista ajattelua.  Erona klassiseen liberalismiin hänen mielestään yksilö voi olla yhteiskunnan jäsen ilman alistussuhdetta.   Hän kuitenkin vastusti saksalaista idealismia ja erityisesti uushegeliläisyyttä, jossa ”valtio ymmärretään yleisen tahdon toteuttajana”.  Hobhouse hyväksyi tietyin edellytyksin ammattiyhdistystoiminnan. Hän piti maltillisten sosialistien ja liberaalien edistyksellistä liittoa mahdollisena ja jopa toivottavana. Hän luonnehti itseään ensin liberaali-sosialistina ja myöhemmin sosiaaliliberaalina.

loppumerkki5-jpg-vari

John Maynard Keynes – ”Työllisyys, korko ja raha”

John Maynard Keynes

John Maynard Keynes (1883 – 1946) syntyi Cambridgessa keskiluokkaisista vanhemmista.  Hänen isänsä,  John Neville Keynes, oli taloustieteilijä ja lehtori Cambridgen yliopistossa.  Äiti Florence Ada Keynes paikallisesti ansioitunut sosiaalisten uudistusten ajaja.  John Maynard Keynes oli ensimmäinen perheen kolmesta lapsesta.  Hänen vuonna 1885 syntynyt Margaret-sisar avioitui Nobel-palkitun fysiologi Archibald Hillin kanssa.  Geoffrey-veljestä tuli kirurgi.  Vuonna 1897 Keynes sai stipendin Eton Collegeen.  Hän menestyi erityisesti matematiikassa ja historiassa.  Vuonna 1902 Keynes sai apurahan Cambridgen Eton King Collegeen ja alkoi opiskella matematiikkaa.

loppumerkki5-jpg-vari
Cambridgessa Alfred Marshall pyysi Keynesia opiskelemaan taloustiedettä, vaikka Keynes itse oli kiinnostunut filosofiasta.  Keynes liittyi Pitt Clubiin ja oli aktiivinen jäsen puoliksi salamyhkäisessä Cambridgen Apostolit -ryhmässä, joka oli yhteiskunnallinen keskustelukerho.  Kuten monet sen jäsenet, Keynes säilytti sidoksensa seuraan valmistuttuaan ja osallistui pidettyihin kokouksiin koko elämänsä ajan.  Keynes valmistui Cambridgesta toukokuussa 1904 parhain arvosanoin.  Nuorena Keynesilla oli homoseksuaalisia suhteita, mikä brittiläisiä poikakouluja käyneillä ei ollut mitenkään poikkeuksellista.  Hän rakastui sittemmin tanssija Lydia Lopokovaan ja meni hänen kanssa naimisiin.

 

Keynesiläinen talouspolitiikka

Keynesiläisen talouspolitiikan ideat syntyivät vuonna 1929 alkaneesta suuresa lamasta. Tuon laman taloudellisten seurauksia oli joukko yhteiskuntien vakautta horjuttavia poliittisia ongelmia, mm. oikeistoradikalismin nousu (natsit valtaan Saksassa) ja kommunismin vaikutusvallan kasvu maailmalla.  Keynes totesi, ettei lamaan kyetty vaikuttamaan perinteisen klassisen talousteorian keinoin.  Uusklassinen mikrotalousteoria oli avuton toteutuneen romahduksen edessä.  Se osoittautui kyvyttömäksi selittämään suhdannevaihteluja niiden hallitsemisesta puhumatta.  Johtopäätöksenä oli se, että valtion oli puututtava kansantalouden sääntelyyn.  Tämä oli klassisen liberalismin näkökulmasta täysin epäortodoksinen ajatus.  Taloudellisen ja poliittisenkin liberalismin suuret nimethän olivat lähteneet valtion roolin minimoinnista varsinkin talouselämässä.

loppumerkki5-jpg-vari

Keynes ymmärsi, että lama johtui pääosin heikosta kulutuskysynnästä, jota vahvisti kasvava massatyöttömyys.  Tästä seurasi johtopäätös, että taantuman aikana on valtion oli otettava suurempi rooli talouselämässä.  Keynesin makrotalousteoriassa keskeistä oli kansantalouden kokonaiskysyntä.  Tuo kokonaiskysyntä, joka muodostuu kotitalouksien kulutustavaroiden kysynnästä, yritysten investointitavaroiden kysynnästä ynnä julkisen vallan kysynnästä määrää tuotannon suuruuden ja työllisyyden.  Siten lama voidaan välttää ja siitä voidaan päästä pois kokonaiskysyntää lisäämällä.  Siihen taas tarvitaan valtiovaltaa ja sen toimenpiteitä.  Kansantalouden pyörät saadaan pyörimään mm. julkisilla investoinneilla ja lisäämällä kansalaisten kulutusalttiutta.

loppumerkki5-jpg-vari
Laskusuhdanteessa kysyntää tuetaan pienentämällä julkisen talouden ylijäämää tai kasvattamalla alijäämää veroja alentaen tai julkisia menoja, kuten investointeja, kulutusta ja tulonsiirtoja lisäten.  Julkisten menojen tai investointien lisäys kasvattaa kokonaiskysyntää silloin, kun tuotantokapasiteetti on vajaakäytössä.  Yksityinen kysyntä lisääntyy, kun veroja alennetaan tai tulonsiirtoja lisätään.  Noususuhdanteessa finanssipolitiikkaa kiristetään ylikuumentumisen estämiseksi.  Kokonaiskysyntää voidaan pienentää julkisten menojen leikkauksilla tai veronkorotuksilla, kun kysyntä uhkaa kasvaa talouden tuotantokapasiteettia suuremmaksi.  Kokonaiskysynnän vähentäminen tapahtuu osin myös automaattisesti, sillä voimakkaan kasvun aikana verotulot kasvavat ja työttömyys- ja sosiaalimenot pienenevät.  Toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut teollisuusmaiden massiivinen talouskasvu on ollut huomattavassa määrin seurausta keynesiläisistä talousopeista.

Keynesin merkittävin teos ’The General Theory of Employment, Interest and Money”   (”Työllisyys, korko ja raha” ) ilmestyi vuonna 1936.

 

erotin

 

Libertarismi

Poliittisten aatteiden evoluution yksi oudommista sekasikiöistä on libertarismi.  Kyseistä ”aatetta”, kuten sosiaalidarwinismia on hyvin vaikea mieltää klassisen liberalismin etenkin sen poliittisen muodon perilliseksi.  Pikemminkin libertarismia olisi syytä kutsua utopistiseksi kapitalismiksi tai ahneen psykopaatin märäksi päiväuneksi.  Ulkoisesti sen sanotaan nojautuvan äärimmäiseen vapauteen, jossa enenkaikkea valtion rooli on supistettu vähäisimpään eli puhutaan minivaltiosta.  Sen tehtävänä on suojella kansalaisten, jos sellaista käsitettä voi käyttää tässä yhteydessä, henkilökohtaista fyysistä ja omaisuuden koskemattomuutta.  Samalla se on äärimmäistä ”markkinauskoa” eli luottamusta siihen, että osakekurssit ja pörssi ovat korkein totuus.  Eräiden kiihkoilijoiden mukaan,  jopa poliisin ja oikeuslaitoksen toiminnat voidaan kilpailuttaa.  Libertarismi onkin nähtävä loppuaan kohti taivaltavan kapitalismin oirehtimisena.  Läpikyllästettyjen markkinoiden sijasta ahneet katseet ovat kääntyneet julkisen vallan – valtion, kuntien, seurakuntien ja julkisten yhteisöjen puoleen.  Tuoretta verta eli saalistettavia markkinoita löytyy enää sieltä.

loppumerkki5-jpg-vari

Libertarismin suuri ongelma näyttää olevan se, etteivät aatteen ideologit ja kannattajat kykene formuloimaan mitenkään uskottavasti käsitettä.  Tässä suhteessa he ovat yhtä ”vapaita” kuin koko aatteen kirjo sinänsä.  Vapaita realielämästä ja sen tosiasioista.  Käsitteelle annetaan valtava määrä mitä erilaisempia sisältöjä ja merkityksiaä, vieläpä keskenään ristiriitaisia.  Se johtaa lopulta siihen ymmärrykseen, ettei kyseessä olekaan mikää ideologia vaan täysin järjestäytymätöntä suunpieksäntää ja kirjallista tuhertelua.  Koko ”aatteen” ainoa päämäärä näyttää olevan pyrkimys rikkoa pidäkkeet kahlitsemattomalle riistolle ja ahneudelle.  Tässä mielessä se saattaa täyttää paikkansa äärimmäisenä pelotteena, jolloin uusliberalismin yksityistämispyrkimykset näyttäytyvät siedetteäviltä libertarismin kauhukuvien rinnalla.

loppumerkki5-jpg-vari

Tätä libertaristien varsinaista tarkoitusta kuvaa yhteiskunnan suojarakenteiden purkamisvaatimukset ja sosiaalipolitiikan perustaminen yksityisen hyväntekeväisyyden varaan.  Siis ideoita, jotka ovat puhdasta potaskaa.  Samoin on täysin epäuskottavaa, etä pystyttäisiin luomaan tällaisen ilmaa keveämmän teoretisoinnin pohjalta sellainen koulutussysteemi, jonka nykyinen suomalainen yhteiskunta on kehittänyt.  Niinpä kerskaavat puheet rajoittamattomasta yksilönvapaudesta kohtaavat klassisen liberalismin perusongelman: toisen vapaus elää yltäkylläisyydessä on toisen vapaus elää äärettömässä kurjuudessa tai kuolla kurjuuteensa.  Erona on vain se, että klassinen liberalismi pyrki hyvään ja erehtyi siinä.  Libertaristeilla, kuten muillakin köyhien kyykyttäjillä on historiallista evidenssiä siitä, mihin pidäkkeetön ahneus ja riisto johtavat, mutta he siitä huolimatta pyrkivät toteuttamaan halunsa.

loppumerkki5-jpg-vari

Libertarismilla ja Leninin kehittelemällä kommunismilla on, kas kummaa, sama tavoite eli valtion kuoleutuminen.  ”Ihanne” voi olla jonkun mielestä kaunis, mutta tosiasiassa epäuskottava ja utopistinen.  Lenin ei esittänyt mitenkään uskottavaa selitystä sille, miten äärimmäiseksi diktatuuriksi kehittynyt ja syöttilasluokan (nomenklatuuran) etuoikeuksiin perustuva systeemi voisi noin vain kadota.  Sama ongelma on näillä libertarismin rosvoritareilla.  Omaisuuksien keskittyminen tässä heidän systeemissäänkin jatkuisi samalla logiikalla mitä Monopolipelissä – se kenellä on eniten saa loputkin.

loppumerkki-vari

 

Ajattelijoita liberalismin ideologian takana

 

Liberalismi poliittisena ja taloudellisena aatteena syntyi brittiläisen kulttuurin piirissä. Sen takana oli toki sarja valistusajan suuria filosofeja, mutta varsinaiseen kukoistukseen se nousi kuitenkin 1700 – 1800 lukujen Englannissa.  On syytä olettaa, että maaperä näiden omana aikanaan radikaalien ajatusten takana oli maassa otollinen.  Olihan Britannian poliittinen järjestelmä kulkenut askel askeleelta kohti yhä säädellympää hallitsijavaltaa ja parlamentarismin siemenkin kylvetty, kun vuonna 1688 toteutuneen Mainion vallankumouksen jälkeen valtaan noussut kuningas, Vilhelm Oranialainen joutui vuonna 1689 allekirjoittamaan lain ( Bill of Rights ), jossa hallitsija tunnusti niin ihmisoikeudet kuin parlamentarismin.  Länsimaisen demokratian kehittymisen kannalta Britannian parlamentarismilla on yhtä keskeinen osuus kuin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksella ja Ranskan suurella vallankumouksella.  Linja valistusajattelijoista, brittiläisen liberalismin syntyyn, Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseen ja sisällissotaan sekä Ranskan suureen vallankumoukseen on johdonmukainen ja kirkas.

 

John Locke (1632–1704)

John Locke

Englantilainen filosofi ja monipuolinen nero, John Locke on kiehtova persoonallisuus monessakin mielessä. Hän oli yksi suurista 1600-luvun filosofeista, jonka tuotanto jakaantui tietoteoreettiseen filosofiaan ja yhteiskuntafilosofiaan.  Tässä yhteydessä on keskityttävä vain hänen yhteiskunnalliseen ajatteluunsa,  josta löytyvät poliittisen liberalismin syntyyn ja kehittymiseen liittyvät elementit.  On tosin myönnettävä, että kaikki aatehistorioitsijat eivät suinkaan näe Lockea liberalismin isänä, mutta niin ajallisesti kuin sisällöllisesti hänet voidaan perustellusti liittää liberalismin suuriin nimiin.
John Locke edustaa omalla tavallaan ns. yhteiskuntasopimus-ajattelua ja liittyy siten samaan ketjuun Jean-Jacques Rousseaun, Thomas Hobbesin ja Hugo Grotiuksen kanssa.  Tuon teorian mukaan yhteiskuntasopimus olisivat solmineet luonnontilassa olevat ihmiset.  Sopimuksella olisi perustettu valtio ja määritelty niin valtion kuin sen alamaisten oikeudet ja velvollisuudet.  Kyseessä on yleinen eettinen julkisen moraalin yhteiskuntafilosofinen perustelu.  Sen mukaan ihmiset solmivat keskenään sopimuksen, jolla he perustavat valtion.  Sopimuksessa määritetään kansalaisten ja valtion oikeudet ja velvollisuudet.  Onko käsite peräisin Hobbesilta vai Rousseaulta, siitäkin on erilaisia näkemyksiä, mutta ajallisesti niin Hobbes kuin Grotiuskin ns. luonnonoikeuden edustajina edelsivät Rousseauta.

loppumerkki5-jpg-vari
Thomas Hobbes esitti teoriansa teoksessaan ”Leviathan”. Sen mukaan ihmiset kokoontuivat yhteen valitakseen itselleen hallitsijan, jolle luovuttavat itsenäisen määräysvaltansa tai osan siitä valtion suojelua vastaan. Tuo hallitsijan pitää Hobbesin mukaan olla suvereeni eli itsevaltias, olipa se sitten kuningas tai useamman ihmisen muodostama elin. Hobbes oletti hallitsijan olevan ns. valistunut itsevaltias. Vaihtoehtona luonnontilassa eläville oli vain kaaos eli ”kaikkien sota kaikkia vastaan”.
Hobbesin lailla Locke ymmärsi lähtökohdan yhteiskuntasopimukselle samalla tavoin. Kuitenkin sillä erotuksella, että Lockelle luonnontila ei ole anarkiaa, vaan ihmiset pyrkivät elämään sopusoinnussa keskenään noudattaen luonnollista lakia. Tuossa tilassa puuttui kuitenkin oikeusjärjestelmä, mistä aiheutui ristiriitoja ja epäoikeudenmukaisuutta ja eriarvoisuutta. Suurin eriarvoisuuden synnyttäjä on kuitenkin omistusoikeus. Omistusoikeus syntyy Locken mukaan luonnonantimien vapaasta keräilystä tai omien käsien työn tuloksesta. Ahneuteen hän suhtautui myös kielteisesti. Siis ajatuksia, jotka liberalismin kannattajille eivät ole olleet helposti nieltäviä.

loppumerkki5-jpg-vari
Locken mukaan kansalaisten yhteiskuntasopimuksella luovuttaman vallan on nojauduttava enemmistön hyväksymille päätöksille. Hän meni, päinvastoin kuin Hobbes, niin pitkälle, että hyväksyi tyrannimaisen hallitsijan viraltapanon jopa väkivaltaa käyttäen. Tätä oikeutta ei Locke kuitenkaan suostunut antamaan siirtomaavaltaa vastaan nouseville. Heitä voitiin hänen mielestä myös orjuuttaa. Taas näkemys myöhempien aikojen liberaalien on vaikea hyväksyä ja jota taloudellinen liberalismi nousunsa aikana intomielin toteutti.
Locken eräitä ajatuksia voi toki perustellusti kritisoida. Toisaalta Locken arvostelu pelkästään nykyisyyden lähtökohdista tekee hänelle vääryyttä. Lockea, kuten muitakin filosofeja ja oppirakenteiden luojia on tarkasteltava ja arvioitava oman aikakautensa kontekstissa ja yhtenä askeleena yhteiskunnallisen kehityksen evoluutiossa. Näin tehtäessä hänen merkityksensä nykyiselle demokratialle ja siihen liittyville ihmisoikeuksille tulee oikeisiin puitteisiin. John Locke vastusti itsevaltiutta ja autoritaarista hallintoa. Hän kannatti laajoja yksilönvapauksia, tasa-arvoa ja uskonnonvapautta. Nämä Locken ajatukset ovat olleet viesti seuraaville sukupolville, filosofeille ja uusille aatteille.

loppumerkki5-jpg-vari

 

Jeremy Bentham

Jeremy Bentham

Jeremy Bentham(1748 – 1832) oli oman aikansa merkittäviä klassisen liberalismin edustajia ja vapauskäsiteen filosofisia avartajia. Bentham oli radikaali tuolloisten liberaalienkin joukossa. Monet hänen vaatimansa ja kannattamansa ajatukset ärsyttivät liberaaleiksi julistautuneitakin. Orjuuden vastustaminen ja siirtomaiden vapauttaminen olivat asioita, joiden kannattamiseen tuolloin oli vaikea saada tukea. Sama päti hän vaatimukseen naisten yhdenvertaisuudesta miesten kanssa ja oikeutta avioeroon. Bentham ei hyväksynyt ruumiillista kuritusta missään muodossa. Homoseksuaalisuuden salliminen oli toive, jonka julkilausumista hän ei eläessään uskaltanut sanoa, mutta joka ajatus hänen jälkeensä jättämissä papereista on kuitenkin luettavissa.

loppumerkki5-jpg-vari
Jeremy Benthamia pidetään ensimmäisenä varsinaisena utilitaristina, vaikka samanlaisiksi luokiteltavia ajatuksia oli esitetty filosofiassa jo ennen häntä. Utilitarismi on moraalifilosofiaan liittyvä eräs seurausetiikan (hyötyetiikan) muoto. Sen mukaan teon eettinen arvo tai moraalinen hyvyys määräytyy sen toimijoille tuottaman hyödyn perusteella. Hänen oppilaansa oli toinen utilitarismin ja klassisen liberalismin suuri nimi John Stuart Mill. Vaikka Bentham oli arvostettu liberaali, hänen ajattelussaan utilitaristiset moraalidoktriinit olivat keskeisempiä kuin eräät ihmisten hyvinvointia rajaavat liberaalien ääritulkinnat. Toisaalta Bentham taas kannatti liberalismia siksi, että se mahdollisti hänen mielestään utilitarististen periaatteiden toteuttamisen. Hän poikkesi mm. Adam Smithistä siinä, että salli eräin varauksin valtiovallan rajoittavan väliintulon talouselämän ja yksilöiden oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi.

loppumerkki5-jpg-vari
Jeremy Benthamin jätti tärkeän ja kriittisen jäljen liberalismin ideologiaan. Hänen ajatukset ovat hedelmällisesti kyseenalaistaneet kyseisen aatteen valtavirtaukseksi noussutta kaanonia. Benthamin näkemykset saivat jo omana aikanaan ristiriitaisen vastaanoton. Kannattajia ja seuraajia niille on löytynyt, mutta myös vastustajia. Eikä utilitarismin vastustaminen ole sen jälkeenkään laantunut. Se, että Karl Marx liittyi  kritisoijiin ja kirjoitti hänestä häijysti ei ihmetytä, mutta myös nykypäivän uusliberalismin kannattajat eivät näytä sulattavan Benthamin utilitarismia.

loppumerkki5-jpg-vari
Utilitarismin perusajatus ”suurin mahdollinen hyöty mahdollisimman monelle” nousee näet rajoitukseksi yksittäisen kapitalistin onnen tavoittelulle. Utilitarismin uusliberalistiset kritisoijat syyttävät mm. näkemystä ympäristötuhoista, jotka ovat syntyneet ”mahdollisimman suuren hyödyn tavoittelusta mahdollisimman monelle”. Johtopäätöksenä on, että esimerkiksi pohjavedellä tulisi olla omistaja, ettei sitä voitaisi saastuttaa. Väite on ristiriidassa itse utilitarismin periaatteiden kanssa. Väite, että sallimalla pohjavesien saastutuksen on saavutettavissa jokin maksimaalinen hyöty, on naurettava. Viimekädessähän tuo saastutus kääntyy kaikkia vastaan, joten kyse on prosessista miten maksimaalinen hyöty mahdollisimman monelle saavutetaan. Se joka teosta esimerkkitapauksessa on hyötynyt, on itse saastuttaja.

loppumerkki5-jpg-vari

 

John Stuart Mill

John Stuart Mill

John Stuart Mill (1806-1873) on yksi suurista liberalismin teoreetikoista, joka vanhemmiten lähestyi sosialismin ajatuksia. Syynä siihen oli hänen aikansa taloudellisen liberalismin aikaansaannokset, joiden seurauksena laajat työväestön massata olivat joutuneet äärimmäiseen kurjuuten. John Stuart Mill oli rehellinen mies, joka ei pystynyt sulkemaan silmiään siltä, että joidenkin ”onnentavoittelu” oli toisten onnettomuuksien aiheuttaja. Hänen flirttailuaan sosialismin kautta ovat myöhemmät liberalismin teoriaa esittelevät vähätelleet, toiset laittaneet syyn hänen vaimonsa, Harriet Taylorin, niskoille. Onpa jopa esitetty väitteitä, etteivät sosialismiin myönteisyydellä suhtautuvat tekstit tekstit edes olisi lähtöisin Millin kynästä. John Stuart Mill on yleensä kuitenkin luettu klassisen liberalismin vasemmistolaisiin ajattelijoihin ja jopa sosiaaaliliberalismin perustajiin. Toisaalta hän korosti koko elämänsä ajan.

loppumerkki5-jpg-vari
John Stuart Millin isä James Mill (1773-1836) oli Jeremy Benthaumin ystävä ja kannattaja. Isä Mill oli Benhamia viisi vuotta vanhempi, joka oli myös John Stuart Millin kummi. Poika-Mill sai ankaran kasvatuksen eikä vanhemmitenkaan hyväksynyt isänsä kasvatusperiaatteita kaikilta osin. Hän sai kuitenkin hyvän lähdön elämälleen monipuolisen sivistyksen kautta, johon kuului myös koulutus utilitarististen ajatusten sisäistämiseen. Hän koki yhdessä vaiheessa ”heräämisen”, jossa koki tehtäväkseen ”maailman parantamisen”. John Stuart Mill toimitti 76-vuotiaan Jeremy Benthamin teoksen ”Rationale of Judicial Evidence” painokuntoon kolmen kirjoituksen pohjalta. Bentham oli yrittänyt urakkaa jo kolmesti. John Stuart Milliltä siihen kului liki vuosi. Tuon työn sanotaan perehdyttäneen hänet hyvin Benthamin ajatteluun.

loppumerkki5-jpg-vari

Syventyminen Benthamin näkemyksiin herätti Millissä myös kritiikkiä sitä kohtaan. Hän koki Benthamin liian suoraviivaiseksi utilitarismin teoriassaan. Mill esitti, että pelkän mielihyvän tavoittelun arvoisia ovat hyvä ja toimelias elämä sinänsä sekä tasa-arvo ja vapaus. Tasa-arvon käsitettä Mill laajensi omaa aikaansa ajatellen perin radikaalisti. Hän vaati naisille täysin samanlaisia oikeuksia kuin miehillekin ja teki siitä myös lakialoitteen päästyään Englannin parlamenttiin. Esitys ei mennyt läpi, mutta sai kyllä yllättävänkin suuren kannatuksen. Esitys sai taakseen 73 ääntä ja sitä vastusti 194. Toisaalta Mill myös leimasi itsensä naisten tasa-arvon kannattjana puoluetoveriensa ja äänestäjien keskuudessa. Seuraavissa vaaleissa hän ei enää päässyt parlamenttiin ja keskittyi kirjoittamiseen.

loppumerkki5-jpg-vari

john_stuart_mill_vanity_fair_1873-03-29
Pilakuva John Stuart Millistä vuodelta 1873

John Stuart Mill seurusteli pitkään naimisissa olevan naisen, Harriet Taylorin, kanssa. Tuo suhde aiheutti paljon tyytymättömyyttä seurapiireissä, vaikka sen luonteesta ei tietoa ollutkaan. Myöhemmin herra Taylorin kuoltua Mill meni naimisiin Harrietin kanssa ja eli avioliitossa yli seitsemän vuotta, kunnes jo kauan sairastanut vaimo kuoli. Aviopuolisoiden suhteen sanotaan olleen varsinaista sielujen sympatiaa, jota Mill itsekin muistelmissaan kertoo jääneensä kaipaamaan. Hän myös tunnustaa vaimonsa vaikuttaneen paljon hänen kirjalliseen tuotantoonsa ja myös ajatteluun. Harriet oli naisasianainen jo siihen aikaan ja tunsi vahvaa kiinnostusta sosialistisiin aatteisiin. Millin myönteisistä lausunnoista sosialismista monet myöhemmät liberaalit ovat syyttäneet juuri Millin Harriet puolisoa kuitenkin ilman täyttä näyttöä. Mill nimittäin itse kirjoitti heidän yhteisestä kriittisestä asenteestaan tiettyihin tuolloisen sosialismin piirteisiin.

loppumerkki5-jpg-vari
Vanhuudessaan Mill puolsi osuustoimintaa ja tietyin rajoituksin myös valtiollisia yrityksiä. Hänelle kypsyi aikaa myöten vakaumus siitä, että kilpailua ja yksityistä eduntavoittelua on kyettävä rajoittamaan yleisen edun vuoksi. Mill myös havaitsi jo sen, mikä nykypäivänä on muodostunut jo valtavaksi ongelmaksi. Hän näet totesi: ”Ihmiskunnan tulevaisuuden suurin vaara on kaupallisen hengen rajoittamaton vaikutus”. John Stuart Mil kuoli liki 67 vuoden vanhana Ranskassa Avignonissa minne hänen vaimonsakin oli haudattu.

loppumerkki5-jpg-vari

 

Adam Smith

Adam Smith

Adam Smith (1723–1790) oli skotlantilainen taloustieteilijä ja moraalifilosofi, jonka nimi liitetään klassiseen kansantaloustieteen ja kapitalismin syntyyn. Smith luetaan yhdeksi ns. skotlantilaisen valistuksen suurista nimistä. Häntä voidaan myös perustellusti pitää modernin kansantaloustieteen isänä. Tässä roolissa Smith loi teoreettisen perustan markkinoiden vapaalle kilpailulle ja antoi siten ideologiset lähtökohdat muotoutumassa olevalle kapitalistiselle tuotantotavalle. Smithin ajattelu liitti poliittisen liberalismiin vankan taloudellisen aspektin, joka sittemmin nousi, varsinkin liberalismin läpimurron jälkeen, aatteen tärkeimmäksi sisällöksi. Hänen pääteoksensa taloustieteen piirissä oli vuonna 1776 ilmestynyt ”Kansojen varallisuus ” (”An Inquiry Into the Nature and Causes of the Wealth of Nations”.) Moraalifilosofi Adam Smithin pääteos taas oli ”Theory of Moral Sentiments” (”Moraalituntojen teoria”).

loppumerkki5-jpg-vari
Adam Smith oli monipuolisesti sivistynyt mies, joka aloitti yliopistouransa jo 14-vuotiaana Glasgow Collegessa. Kolmen vuoden jälkeen Smith sai stipendin Oxfordin yliopistoon, jonka konservatiivisuus ei häntä miellyttänyt. Oxfordissa hän opiskeli antiikin filosofiaa, englannin, ranskan ja italian kirjallisuutta. Valmistuttuaan kuuden vuoden jälkeen, Smith palasi Skotlantiin ja toimi luennoitsijana Edinburghin yliopistossa. Kaupungissa vietetyn kolmen vuoden aikana Smith tutustui kuuluisaan ja häntä 12 vuotta vanhempaan filosofiin David Humeen. Tuon tuttavuuden sanotaan merkinneen Adam Smithille paljon.

Smithin ura oli yliopistomaailmassa nousujohteinen. Hänen Edinburghissa saama suosio ja maine kantoivat miehen aina Glasgow yliopiston logiikan professoriksi ja myöhemmin moraalifilosofian oppituolin haltijaksi. Vuonna 1787 Smith valittiin Glasgow’n yliopiston rehtoriksi. Hän toimi muutaman vuoden erään brittiaristokraatin kotiopettajana ja teki myös pitkiä matkoja mannermaalle.

loppumerkki5-jpg-vari

Adam Smith ja taloudellinen liberalismi

Adam Smithin ajatukset ovat vaikuttaneet jo yli 200 vuotta ja mullistivat aikoinaan yhteiskunta- ja talouselämän. Niiden vaikutukset olivat karkeasti ottaen kahdenlaisia – kehittyvä kapitalismi loi valtavan tuotantokoneiston ja monipuolisen elinkeinoelämän, mutta toisaalta synnytti myös köyhyyttä ja kurjistumista. Ajan myötä, vastavoimien kehityttyä, hyvinvointi levisi laajempiin kansankerroksiin teollistuneissa demokratioissa. Adam Smithin merkitys taloudellisen argumentoinnin pohjana väheni sosiaaliliberalismin vahvistumisen myötä. Osaksi syynä oli niin hänen vastustajiensa kuin kannattajiensa väärät tulkinnat siitä mitä Smith itseasiassa tarkoitti.

loppumerkki5-jpg-vari
On syytä pitää mielessä, että Adam Smith oli ennen kaikkea moraalifilosofi asia, joka on lyönyt leimansa myös hänen talousajatteluun. Smithin lähtökohtahan oli sinänsä pyrkimys hyvään ja siten yleisesti hyväksyttävä eli kansalaisten hyvinvointi, onnellisuus. Ne eivät toteutuneet siinä yhteiskunnassa, missä Smithin ajatukset saivat tuulta siipiensä alle. Hänen kritiikkinsä kohdistui oman aikansa yhteistkuntaa leimaaviin piirteisiin, merkantilismiin ja kaupan protektionismiin sekä erilaisiin privilegioihin joita hän vastusti. Smithin mielestä yhteiskunta, jonka jäsenistä suurin osa on köyhiä ja eläät kurjuudessa ei voi olla onnellinen. Niinpä sellaisen yhteiskunnan kahlitsevat säännöt pitää murtaa ja etuoikeudet lopettaa. Kansalaisille pitää suoda vapaus omaehtoiseen taloudelliseen toimeliaisuuteen. Näin toimittaessa koko yhteiskunta vaurastuu ja hyvinvointi sekä onnellisuus lisääntyvät. Smithin pääteos kertookin varallisuuden luonteesta ja siitä miten kansakunnan kokonaisvarallisuutta voidaan kasvattaa.

loppumerkki5-jpg-vari
Adam Smith ehti kuolla jo ennen kuin kapitalismi oli ehtinyt edes kunnolla kehittyä. Siten häneltä jäi näkemättä ne seuraukset, joita pidäkkeetön voitontavoittelu toi mukanaan. Toisaalta Smith ei kyllä edes tarkoittanut ”omalla edulla” sellaista ahneutta, johon huippuunsa kehittynyt ryöstökapitalsimi sittemmin syyllistyi. Monet Smithin ”Kansojen varallisuus” -teoksessa esittämät asiat on joko tietoisesti tai osaamattomasti ymmärretty väärin. Erityisesti nykyiset uusliberaalit ja libertaristit, jotka lukemattomissa yhteyksissä vetoavat Smithiin tai hehkuttaavat jotain kohtaa hänen kirjoituksistaan syyllistyvät tahalliseen vääristelyyn salatessaan sen, mitä Smith todella halusi sanoa. Esimerkiksi Smith edellytti työpalkan osalta oikeudenmukaisuutta, mikä tietenkin sopii moraalifilosofin ajattelutapaan. Hän oli siten seuraajiaan eettisesti korkammalla tasolla. Smith myöntää, tekemiensä havaintojen pohjalta, etteivät työntekijä ja työnantaja ole tasa-arvoisessa asemassa, mutta jättää korjaamisvaatimukset lähinnä hurskaiden toiveiden varaan.

loppumerkki5-jpg-vari
Työläisten matalan palkkatason Smith näkee johtuvan yritysten ylisuurista voitoista (marxilaisittain korkeasta kasaantumisasteesta). Tämän hän toteaa johtuvan yritysten omistajien kyvystä vaikuttaa pokitiikkoihin, parlamentin jäseniin, uskottelemalla alhaisen palkkatason olevan välttämätöntä yritystoiminnan menestymiselle Britaniassa. Vaikuttaminen onnistui, koska Smithin mukaan parlamentin jäsenet eivät ymmärtäneet mitään taloudesta. Kuulostaako tutulta ellei perin nykyaikaiseltakin?
Adam Smith epäili kyllä valtion kykyä toimia taloudellisesti ja halusi muutenkin pitää sen roolin etenkin talouselämän ulkopuolella mahdollisimman paljon. Kuitenkin on ainakin neljä asiakokonaisuutta, jotka Smith sälytti valtion hoidettavaksi. Ensinnäkin valtion ja kansalaisten turvallisuuteen liittyvät tehtävät (maanpuolustus ja poliisitoimi), teiden ylläpidon (nykyisin se ehkä tarkoittaisi koko infrastruktuuria), ”kirkolliset tukipalvelut” (eli sosiaaliturvan nykymaailmassa) sekä koulutuksen. Koulutuksesta Smith kirjoitti elämänsä aikana paljonkin, viitaten usein omiin kokemuksiinsa.

loppumerkki5-jpg-vari
Muutamat edellä kerrotut esimerkit osoittavat, miten Adam Smithin ajatuksia on tietoisesti vääristelty ja jätetty oleellisia piirteitä siitä kertomatta. Tämä hänen arvovaltansa väärinkäyttö on hämärtänyt kuvaa tästä merkittävästä teoreetikosta ja johdattanut keskustelua väärille urille. Erikoista on myös se, että etenkin viime vuosikymmeninä yhä lisääntyvässä määrin Adam Smithiin on liitetty väitteitä, jotka eivät mitenkään sovi hänen ajatuksiinsa tai yleensä klassisen liberalismin arvoihin. Estottomasti on metsästetty teksteistä vain sellaisia kohtia, jotka sopivat valmiiksi rakennettuun ideologisiin raameihin, raameihin, jotka jo lähtökohtaisesti ovat kömpelöitä ja tosiaelämälle vieraita.

loppumerkki5-jpg-vari

Tämä toimintatapa ei toki koske ainoastaan Smithiä, samaa kohtelua ovat saaneet monet muutkin eri aatteiden edustajat eikä vähiten Karl Marx. Toisaalta Adam Smithin niin kuin Karl Marxinkin kohdalla heidän teorioittensa sovittelu nyky-yhteiskuntaan suhteessa yksi yhteen on kyseenalaista ellei peräti typerää. Molemmat ovat esittäneet empiirisiin havaintoihin ankkuroituja teorioita, joita on tulkittava pitkälti oman aikakautensa kontekstissa.  Osin ne ovat vieläkin erittäin arvokkaita ja selittävät pitkiäkin trendejä. Yhteiskunnan ja sen talouden kehittyminen, evoluutio, on kuitenkin jatkunut heidän jälkeensä jo 200 – 150 vuotta. On siten kohtuullista olettaa, että myös niitä selittävien yhteiskuntatieteiden ja aatteiden evoluutionkin tulee kehittyä, että ne kykenevät selittämään syvemmin modernia yhteiskuntaa.

loppumerkki5-jpg-vari
Adam Smith piti itseään ennen kaikkea moraalifilosofina . Kuitenkin hän saavutti historiassa säilyvää mainetta ja merkittävyyttä taloustieteilijänä. Sellaisenaan hänen pääteoksensä ”Kansojen varallisuus” on mielenkiintoinen kirja, koska sitä pidetään taloustieteen perusopuksena, mutta kirja sisältää merkittävän määrän yhteiskuntafilosofiaa ja -etiikkaa, asioita jotka yleensä ovat jääneet ja jäävät huomiotta ahneuden oikeutta saarnaavilta henkilöiltä. Smith ei ollut todellakaan mikään suuri tasa-arvon apostoli, mutta eräänlaista yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta hän kuitenkin näyttää tavoitelleen. Smithiä tietenkin kahlitsi osaltaan oman aikakauden arvot ja ajattelutapa, mutta toisaalta hän kykeni niitä myös ajattelussaan murtamaan.

loppumerkki5-jpg-vari

Smith oli eittämättä sisäistänyt yksilönvapauden ja halusi laajentaa sitä myös taloudellisen toimeliaisuuden alueelle. Adams Smith näyttää tunnistaneen ihmisen raadollisen luonteen, koska osasi valjastaa sen henkilökohtaisen voitontavoittelulle joka myös palvelee kansakunnan vaurastumista. Hän ei kuitenkaan osannut arvata minkälaisia voimia päästettiin irti hallitsemattoman ahneuden nimissä. Se taas tuskin oli Adam Smithin syytä, kuten ei Karl Marxinkaan syytä ollut kommunismin hirmuhallinnot.

loppumerkki5-jpg-vari

 

David Ricardo

David Ricardo

David Ricardo (1772 -1823) oli brittiläinen taloustieteilijä ja Adam Smithin ohella klassisen taloustieteen tärkeimpiä edustajia. Ricardon ajankohtaisuus kansantaloustieteessä väheni vuosien saatossa ja vielä 1970-luvulla hänen nimensä liitettiin lähinnä kansantaloustieteen historiaan, toki suuren painoarvon omaten. Uusliberlismin ja vapaakaupan noustessa keskustelun sekä myöhemmin myös toimeenpanon ytimeen, Ricardon perustelut vapaakaupalle kaivettiin esille. Nykyisin monet uusliberalismin nimiin vannovat toistelevat noita ajatuksia vakaumuksensa tueksi.
Ricardo oli yksi niistä klassisen kansantaloustieteen nimistä, joita Karl Marx tarkoitti todetessaan hänen ajattelunsa nojautuvan englantilaiseeen taloustieteeseen. Toisaalta Marx lähti kehittämään myös arvoteoriaansa Ricardon ja Adam Smithin näkemyksistä. Niiden mukaan tavaran hinta muodostuu siihen sisältyvän työn määrästä.

loppumerkki5-jpg-vari
Ricardo oli sukujuuriltaan juutalainen, mutta avioitui jo 21-vuotiaana Anne Wilkinson -nimisen kveekarin kanssa. Avioliitto rikkoi välit Ricardon vanhempiin ja sukuun. Ricardo pääsi pörssivälittäjä-isänsä kanssa jo nuorena Lontoon pörssiin. Hän onnistui siellä keinottelemaan suuren omaisuuden, jonka turvin pystyi irrottautumaan jo 42-vuotiaana työelämästä. Samaan aikaan hän aloitti myös tutkimustoimintansa. Ricardon mielenkiinnon kansantaloustieteeseen herätti Adam Smith ja tämän pääteos, ”Kansojen varallisuus”. Ricardo oma pääteos oli ”Kansantalouden ja verotuksen periaatteet”. (On the Principles of Political Economy and Taxation, 1817.) Postuumisti häneltä on julkaistu 11-osainen kootut teokset, ”The Works and Correspondence of David Ricardo”.

loppumerkki5-jpg-vari
Ricardon ystäväpiiriin kuuluivat mm. Jeremy Bentham, Thomas Malthus ja James Mill (John Stuart Millin isä), jonka ansiosta Ricardo kiinnostui politiikasta. James Mill sai nuoren Ricardon kiinnostumaan myös utilitarismista. Tämä yhteys liitti hänet liberalismiin, tuohon aikakauden suureen aatevirtaukseen. Millin kannustamana Ricardo osallistui myös Englannin politiikkaan. Hän osti itselleen vuonna 1819 paikan Britannian parlamentissa toimien Portarlingtonin edustajana siellä. Parlamentissa Ricardo ajoi vapaakauppaa ja vaati viljatullien kumoamista.

loppumerkki5-jpg-vari
Ricardo edusti Malthusin lailla pessimististä suuntausta liikaväestöstä. Heidän oppiaan tältä osin nimitettiin kurjistumisteoriaksi, jonka mukaan maapallon väestö kasvaa ravinnon määrää nopeammin. Miehet kävivät toisaalta keskenään kiivasta ajatustenvaihtoa monista sen ajan yhteiskunnallisista kysymyksistä. Samanlaista debattia Thomas Malthusin, tuon englantilaisen papin, väestö- ja taloustieteilijän kanssa, kävi muuten kirjeitse John Stuart Millkin. Mill, vaikka joskus arvostelikin Malthusia tiukasti, muisti kirjeissään korostaa heidän hyvää ystävyyttään. Eli kuten Mill totesi: ”joka ei voisi olla syvempää, vaikka olisivat asioista samaa mieltä”.
Ricardo väitti ns. ”palkkojen rautaisessa laissaan”, että työläisten palkkojen nostaminen lisäisi heidän lapsilukuaan. Se taas johtaisi jonkinlaisella aikavälillä palkkojen alentamiseen, koska työvoiman tarjonta markkinoilla lisääntyisi. Tämä vain lisäisi entisestään palkkatyöväestön kurjistumista. Liikaväestön osalta Ricardon Malthusin näkemykset olivat yhdensuuntaisia.

loppumerkki5-jpg-vari

Ricardo vastusti Englannin viljatulleja, joiden tarkoituksena oli suojella Britannian viljelijöitä ulkomaiselta kilpailulta. Tuo suojelu taas nosti viljanhintaa maassa ja vääristi siten liberaalien vaalimaa kysyntään ja tarjontaan perustuvaa hinnanmääräytymistä. Tuohon vastustukseen sisältyi myös Ricardon ajatus siitä, että korkeammat viljahinnat siirsivät pääomia yhteiskunnan kannalta toisarvoiseen maanviljelykseen tuottavampien alojen kustannuksella.

loppumerkki5-jpg-vari
Ricardon nykyisin uudelleen suosioon noussut vapaakauppateoria selittää miksi kansainvälinen vapaakauppa on yleensä kannattavaa kaupan kummallekin osapuolelle. Oleellisin peruste on se että kilpailu johtaa kansainväliseen erikoistumiseen tuotteissa, joissa toisella on hallussaan suhteellinen etu. Niinpä tuon tuotteen tuottaminen kannattaa, vaikka kilpaileva maa tuottaisi samaa tuotetta edullisemmin. Tämä johtaa siihen, että maat erikoistuvat niihin tuotteisiin, joissa suhteellinen etu on heillä itsellään. Teoriaan liittyy sekin ajatus, että tuotteet ovat siten laadukkaampia kansainvälisen työnjaon ansiosta ja kilpailun ansiosta myös hintakin määräytyy oikeaksi.

loppumerkki5-jpg-vari
Ricardo kuoli 51-vuotiaana Gloucestershiressä sijainneella maatilallaan, jonka oli ostanut vuonna 1814. Omana aikanaan David Ricardo tuli kuuluisaksi maankorkoteoriansa johdosta. Hänen nimensä säilyi myöhemmin kansantaloudellisessa vuoropuhelussa mm. arvoteoriansa perusteella ja uudelleen syntymisen Ricardo koki vapaakauppaa koskevien ajatustensa ansiosta. Ricardolla oli ansioita myös kansantaloustieteen teorianmuodostuksen näkökulmasta, joka osaltaan nosti hänet klassisen koulukunnan huomattavien edustajien joukkoon. Ricardon liberalismi oli lähinnä luonteeltaan taloudellista eli hän kannatti taloudellisen toiminnan vapautta ja vastusti valtion väliintuloa säätelemään taloudellista toimeliaisuutta. Ihmisyksilön yleiset vapaudet tai tasa-arvo eivät kuulunut hänen kiinnostuksensa piiriin. Piirre, joka on sittemmin määrittänyt kovin monen liberaaliksi julistautuneen ajattelussa ja toiminnassa.

 

loppumerkki2

Reino Seppänen