Euroopan unioni on kaulaansa myöten kusessa.   Sitä on itseasiassa myös koko maailmantalous.  Rikkiviisaat ekonomistit etsivät kuumeisesti politiikkojen kanssa parantavaa lääkettä tautiin.  Eipä vaan tahdo troppeja löytyä.  Eikä ihme, lääke kun ovat sama, joilla tauti on syntynyt.  Nimittäin ahneus eli rajoittamaton kapitalismi, jota sievistellen markkinataloudeksi kutsutaan. 

 

Aikoinaan kansantaloustiede ankkuroitui realiteetteihin eli siihen, mitä konkreettisesti tuotettiin työn, pääoman ja raaka-aineiden kolmiyhteydessä.  Mitä lähemmäksi tätä hetkeä on edetty, sitä enemmän on arvoja rakennettu tyhjän varaan.  Virtuaalirahaa lienee tuhansia kertoja enemmän mitä konkreettiseen omaisuuteen nojaavaa pääomaa.  Siis sellaista, jolla on katetta.

 

Kun hätä on suurin, alkaa taloudellisten toimijoiden ajattelussakin tapahtua muutosta, tosin hitaasti.  Yksi esimerkki tästä on joskus parisen vuotta sitten julkaistu analyysi, jonka tuotti lontoolainen ajatushautomo New Economics Foundationin (NEF).  Kyseisessä arviossa vertailtiin eri ammattien yhteiskunnalle tuottamaa hyötyä.

 

Yllättävää oli, että  jätettä kierrättävän työntekijän työpanoksen arvo on NEFin laskelman mukaan 12-kertainen suhteessa hänestä johtuviin työvoimakuluihin.  Sairaalan siivoojan työstä taas koituu yhteiskunnalle ja ympäristölle kymmenen kertaa suurempi hyöty verrattuna hänen palkkaansa.  Lastenhoitajan työ on lähes yhtä arvokasta.

 

NEF on kehittänyt laskentamallin mukaan pankinjohtaja aiheuttaa yhteiskunnalle ja ympäristölle seitsemän kertaa palkkaansa suuremman haitan.  Tämä johtuu ennen muuta työn maailmantaloudelle aiheuttamista vahingoista.  Mainosyrityksen johtajan työn haitta on 11-kertainen hänen palkkaansa verrattuna.  Pohjanoteeraus löytyy verokonsultin työstä.  Siinä jokainen konsultin saama palkkaeuro aiheuttaa yhteiskunnalle 47 euron tappion.

Mitä tästä opimme?  No, ainakin sen,  että moinen meno mahdollistuu,  koska tuottavaa työtä tekevät ihmiset väheksyvät yhteiskunnallemme antamaansa panosta.   Muutos on mahdollista vasta silloin, kun enemmistö meistä ymmärtää, etteivät ahneimmat ja röyhkeimmät ole tämän maan pelastus.  Kunnallispolitiikassa muutos voisi alkaa vaikkapa sanomalla porvareiden yksityistämispuuhailuille – Kiitos ei!

 

Reino Seppänen          27.09.2012