Kepu ja kokoomus tekivät taitavan liikkeen nostaessaan vihreät hallitukseen ja jättäessään kristilliset oppositioon. Samalla kun vaikeiksi koetuista vihreistä tehiin porvarien sylirakki, jätettiin farisealaisten hörhöjen piskuinen porukka opposition viidenneksi kolonnaksi. Tämä ratkaisu ei toki miellyttänyt aivan jokaista tahoa kepun ja kokoomuksen kentissä, mutta mikä sitten miellyttäisi. Oveluus voitti aatesympatiat. Niinhän sillä on ollut aina kepun kuvioissa tapana voittaa. Olisikohan kyse myös perinteistä? Ovela talonpoika huijasi ennenmuinoinkin ahdaskatseista pappia. Tällä kertaa petkutus tapahtui tosin ihan muissa asioissa kuin kirkonkymmenyksissä.
Kristillisdemokraatit (lue: farisealaiset) eivät tätä porvarillisten aateveljien ja –sisarien katalaa tekoa ole kuitenkaan sulattaneet ja tuskin anteeksi antaneet. Oppositiotaival vasemmiston ja perussuomalaisten kanssa on puolueelle kuin joisi etikaksi muuttunutta ehtoollisviiniä. Tämä on näkynyt myös naamasta ja katkerista sanoista, joilla on ruoskittu katalia heimoveljiä hallituksessa. Jos Päivi Räsäsellä ja Bjarne Kalliksella olisi paavin valta ei kerettiläisten pannaanjulistusta olisi kauan pantattu.
Kaikesta tiukkapipoisuudestaan huolimatta on puheenjohtaja Räsänen viisas ja osaava nainen. Saattaapa jopa olla niin, että Päivin iltarukouksissa ennen vaaleja, nousi taivaisiin toive saada joku pieni ministerinposti hoidettavakseen. Erityistä osaamisaluetta hänellä kieltämättä olisi ollutkin sosiaali- ja terveysministerin tai opetusministerin salkkujen hoidossa. Muistanpa puheenjohtaja Räsäsen nöyryyttäneen eräässä vaalikeskustelussa kokoomuksen henkisissä polvihousuissa taivaltavaa pikkupoikaa Jyrki Kataista oikein äidin kädestä. Keskustelua katsellessani, nousi mieleen oppi-isäni, Väinö Liukkosen, ohje noin 40 vuoden takaa: ”Ei koskaan kannata ryhtyä väittelemään asiasta tai aiheesta, jossa vastapuoli on vahva.”
Farisealaisemme ovat nyt tiukassa paikassa. Kuin ”Manninen oven välissä”, kuten edesmenneellä vanhemmalla veljelläni oli tapana sanoa. Ikävä kyllä en osaa selittää kenestä Mannisesta on kyse, mutta kielikuva lienee toimiva. Oven välissä ei ole kiva olla. Ei varsinkaan, kun toiselta puolelta työntävät porvaritoverit ja toiselta vetävät vasemmistokaverit. Siinä voi käydä vanhanaikaisesti ja äänet varista seuraavissa vaaleissa aivan vääriin ropposiin. Siis farisealaisten kannalta katsottuna. Taitaa siis puheenjohtaja Päivi olla porukoineen hätä kädessä ellei käsi ole jopa iskeytynyt itse hätään.
Farisealaisemme ovatkin nyt tässä tilanteessa ryhtyneet asemoimaan paikkaansa poliittisessa kentässä uudelleen. KD-lehdessä ilmestyi 21.06 2006 . Esa Erävalon pääkirjoitus, jossa piirrettiin eroa kristillisdemokraattien ja konservatiivien välille. (Selvyyden vuoksei todettakoon, ettei kyse ole mistään kansandemokraattisesta läpyskästä, vaan Kristillisdemokraattisesta viikkolehdestä.) Hanke on kuulemma laajempikin, aivan Euroopan Unionin parlamenttiryhmää koskeva. Olo ei ole tuntunut kuulemma miellyttävältä mm. Berlusconin Forza Italia –puolueen kyljessä. Niinikään porvarillis-kristillistä katsantoa kaivertaa konservatiivien uusliberalistiset pyrkimykset purkaa hyvinvointivaltion rakenteita ja markkinoiden sääntelyä. Myös konservatiivien ”rationalistinen sekularismi” kammoksuttaa kristillisdemokraatteja. Eikä yksilöindividualismikaan sovi Erävalon mukaan puolueen ideologiaan.
Edellämainitut linjanvedot ovat monessakin mielessä mielenkiintoisia. Yhtäältä ne kuvastavat sitä hätää, jota puolue tuntee erämaavaellukseen joutumisestaan ja pelosta sen jatkumisesta. Toisaalta Erävalon tekstissä on nähtävissä tartuntapintaa myös vasemmalle suuntautuvaan yhteistyöhön. Kyyninen ihminen saattaisi tosin ajatella sitäkin vaihtoehtoa, että fariseuksemme ovat valmistautumassa ottamaan osansa kaadetun karhun nahkasta. Ennemmin tai myöhemmin tulee pää vetävän käteen näissä uusliberalismin markkinahumpuukin juhlissakin. Sitä tulevaa hääjuhlaa varten on hyvä kiillottaa oma sädekehä valmiiksi ja esittää hurskasta sorrettujen ja solvattujen ystävää.
Minusta uskonnon politisoiminen on hyvin vastenmielinen ilmiö. Todella vastenmielinen, tapahtui se sitten Jahven, Jeesuksen, Allahin tai jonkun muun korkeamman voiman nimissä. Jälki on ollut kauheaa, kuten viimeaikaiset tapahtumatkin ovat osoittaneet. Yleensä politisoinnin takana ovat muut kuin itse dogimista nousevat intressit. Tämän tunnustaa implisiittisesti myös päätoimittaja Erävalo todetessaan Saksan kristillisdemokraattisen puolueen syntyneen aikoinaan ”aitojen” kristillisdemokraattien ja konservatiivien liitoksi torjumaan ”sosialistisia voimia”. Saksan liittotasavallan osaltahan se tarkoitti aivan yksiselitteisesti sosiaalidemokraatteja! Tämä sama pyrkimys näyttää ilahduttaneen myös suomalaisia farisealaisia. Aika hävytöntä toimintaa, sanonpahan vain! Jumala ja Jeesus otetaan poliittisten tarkoitusperien välineeksi ja annetaan ymmärtää, että Taivaan valtakunnan väki onkin porvareita. Näinhän tämän asian tulkitsee tavallinen kansa. Lestaadiolaisalueilla osataan taas vielä tarkemmin määrittää näiden korkeampien voimien poliittinen kanta – se on keskusta.
Farisealaisten puolue on täällä meilläkin parhaansa mukaan hämmentämässä ihmisten mieliä. Samalla kun kirkastetaan omaa kruunua, tulee todistetuksi, että muut kuin porvarit ovat Herraa vastaan. Tätä asetelmaahan myös ns. kansankirkko pitkään tuki. Ainakin niinä aikoina, kun seurakunnan paimenet kuuluivat pääsääntöisesti kokoomukseen ja IKL:än. Siitä porukasta löytyi aina se ensimmäisen kiven sinkoaja eikä ristiriitaa omien tekojen ja evankeliumien tekstien välillä nähty. Toki nyt tilanne on toinen ja tässä mielessä koko KD-puolue on kirkon näkökulmasta hankala muinaismuisto menneiltä ajoilta.
Tulevaisuus näyttää miten farisealaisemme kykenevät yhteistyöhön muun opposition kanssa. Luulenpa, että meillä sosiaalidemokraateilla ei sinänsä ole mitään estoja ottaa fariseuksia mukaan yhteistyöhön. Hallituspirua voidaan hyvinkin torjua tämän KD-Belsebubin voimalla, vaikka sitä poliittista voimaa ei toden sanoakseni olekaan kovin paljon. No, lisänä rikka rokassa. Erävalon teksti oli lupaavaa. Siitä löytyi paljonkin sellaista ainesta, johon vasemmistokin voi yhtyä ja jonka merkeissä oppositio myös esiintyä yhdessä.