Vanhan lehtileikkeleen kertomaa 

 

Ajanriento on kuljettanut minutkin jo siihen vaiheeseen, jolloin on joutunut miettimään, mitä jättää tämän elämän tähteistä perikunnan riesaksi.  Niinpä olen pitkässä juoksussa hävittänyt kaikenlaista elämän varrella kertynyttä tavaraa, materiaalia ja roinaa.  Yksi aktiivisen tuhoamisen kohde on ollut niin sanottu arkistoni ja sen massiivinena leikekokoelma.  Homma on osoittautunut todella hitaasti eteneväksi projektiksi.  Syitä siihen on monia, mutta yksi suurimmista on ollut pitelemätön haluni tutkia tuhottavaa.  Olen aivan liian usein ryhtynyt lukemaa näitä leikkeitä ja eksynyt mietiskelyjen poluilta muistojen syviin metsiin.   

No, eipä se nyt välttämättä ole mikään suuri onnettomuus eläkeukolle.  Monesti tulee tehtyä ”löytöjä”, jotka johdattavat mieltä kiihottaviinkin muistoihin ja unohtuneisiin asioihin.  Erään kultaisen hetken vietin löytäessäni taltioimani leikkeen yhdysvaltalaisen näyttelijän Georg C. Scottin kuolemasta. Vanhan, olkapäiden yllä keikkuvan kompuutterini tupaten täynnä oleva kovalevy tiedotti, että aiheesta löytyisi lisää materiaalia muualtakin.   

 

Eikä sekainen kovalevyni tällä kertaa turhaa hälyttänytkään.  Olihan sitä kamaa ihan useammankin jutun tarpeisiin.  Samalla kompuutteri puski sinne säilynyttä muistitietoa.  Mieleen palautui, kuinka tämä herra Scott oli näytellyt aikoinaan eräässä television mielisarjassani, jonka esittäminen niin meillä kuin sarjan tekomaassa jäi turhan lyhyeksi.

 

Ongelmaksi minulle tulikin sarjan nimi.  Sekoitin sen ensi alkuun toiseen, mutta lisäpenkominen auttoi.  Kyseessä olleen TV-sarjan  nimi oli jenkkilän kielellä  ”East Side / West Side”.  Georg C. Scott näytteli sarjassa sosiaalityöntekijää nimeltä Neil Brock.   Kyseinen sarja oli virkistävä poikkeus siitä bulkista, jota jo tuolloin tuotettiin lukuisiltakin liukuhihnoilta lännen ihmemsaassa.   East Side / West Side -sarjaa tehtiin vain yksi kausi vuosina 1963 – 1964.  Vahvan sosiaalisen latauksen sisältäneenä se oli liian kovaa kamaa jenkkilän tuolloiseen ahdasmieliseen yhteiskuntaan.  Mainostajat kaikkosivat.  Jossain etelävaltioissa sen esittäminen jopa estettiin pakkotoimin.  Sarja oli siinäkin mielessä historiallinen, että sen toinen päähenkilö oli värillinen.  Asia mikä eniten lienee rieponut etelävaltioiden punaniskoja.  Aikaisemmin ei moista ”erehtymistä” tuossa Suuren Vapauden Maassa ollut tapahtunut.

 

Minä taas erehdyin ensin pitämään tätä East Side / West Side -sarjaa ”Alaston kaupunki” -nimisenä sarjana.  Erehtymiseni ehkä johtui siitä, että tässäkin, meillä hyvin suositussa TV-sarjassa, näytteli nyt puheena oleva näyttelijä Geort C. Scott.  Monet ikätoverini ja vanhemmat muistavat kyseisen sarjan, koska sen osat päättyivät aina mieleen syöpyneeseen lauseeseen:  ”Alastomassa kaupungissa on kahdeksan miljoonaa  tarinaa.  Tämä oli yksi niistä.”  Huippusuosittu saman aikakauden sarja oli myös sairaalasarja ”Tohtori Ben Casey”.  Siitähän tehtiin rallikin, jota vuosikymmenen puolivälissä muistan lauletun Ruotsissa jo ennen Suomea.  Laulussa rakastunut nainen voihkii kyseistä tohtoria tutkimaan itseään.  Valitettavasti ei kuulijalle kerrota, mitä paikkoja olisi pitänyt tutkia.  Meillä tuolloisilla kiimaisilla kolleilla oli kyllä omat ehdotuksemme asiaan.  Ben Casey oli kaukana Atlantin takana ja samoin herran apu.  Siten voi vain toivoa, että joku svenski olisi vaivautunut hoitamaan tuon tarvittavan tutkimuksen.  Piti muuten kertomani, että siinäkin sarjassa Scottilla oli sivuosa vuonna 1961.  Hän näytteli silloin Karl Andersin roolin.

 

Georg C. Scott on tullut elokuvien harrastajalle tutuksi lukuisten filmirooliensa kautta.  Ainakin minulle hän on tuttu monesta kelpo rainasta.  Varmaan on monta jäänyt myös  näkemättä ihan siitäkin syystä, ettei niitä kaikkia ole Suomeen tuotettu.  Erityisesti kahden filmin roolit ovat tallentuneet vahvoina mieleeni.  Osin siksi, että ne molemmat ovat mestariteoksia.  Toki myös siksi, koska ne ovat tulleet katsottua useampaan otteeseen.  Nyt puhumme sellaisista elokuvista kuin ”Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia”  (Dr. Strangelove, or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb, 1964) ja ”Panssarikenraali Patton”  (Patton, 1970)

On suuri houkutus harhautua laajemminkin käsittelemään Tohtori Outolempi -elokuvaa.  Olihan tuo Stanley Kubrickin ohjaama poliittinen satiiri monessakin mielessä aivan huikea saavutus.  Jo filmin käsikirjoituksen henkilöhahmojen nimet ovat yhtä älyllistä ilotulitusta.  Peter Sellers tekee filmissä taianomaisen näyttelijäsuorituksen esittäessään elokuvan kolmea keskeistä henkilöhahmoa,  eversti Lionel Mandrakea, presidentti Merkin Muffleytä ja saksalaista natsia, tohtori Outolempeä.  Hänelle oli varattu myös neljäskin rooli, vääjäämättä kohti Neuvostoliittoa lentävän ydinpommikoneen komentaja, majuri T. J. ”King” Kongina, mutta jalkansa loukattuaan Sellers ei kyennyt ryömimään lentokoneen ”pommikuilussa” ja siksi rooliin valittiin Slim Pickens.

 

 

 

 

 

Mutaa menkäämme itse asiaa eli näyttelijä Georg C. Scottiin.  Tohtori Outolemmessä hän  näyttelee sotahullun ilmavoimien upseerin kenraali Buck Turgidson osan.  Kerrotaan, että Buck Turgidsonin ilmeinen parodioitu esikuva olisi ollut Yhdysvaltain tuolloinen ilmavoimien komentaja kenraali LeMay.  Häntä haukuttiin maassa yleisesti sotahulluksi, mistä todisteena oli mm. se, kuinka hän Kuuban kriisin aikana oli vaatinut Kuuban vasta rakenteilla olleiden neukkujen ydinasetukikohtien pommittamista.  Syystä tai toisesta idea ei saanut kannatusta presidentti Kennedyltä.  Tämä oli kehottanut arvon kenraalia painumaan ideoineen helvettiin.  Mallinsa  mukaisesti Scottille muotoiltiin ylikorostettu LeMayn tekonenä.  Asiassa oli sekin huvittava puoli, ettei Scotin omakaan kolvi ollut aivan vaatimattomimmasta päästä.

 

Sotilasroolit muuten sopivat Scotille oikein hyvin.  Hänellä oli alan koulutus ja työkokemus.  Scott värväytyi lukion jälkeen Yhdysvaltain merijalkaväkeen ja oli sen palveluksessa vuosina 1945–1949.  Jotenkin kuvaavaa on, että Scott komennettiin perinteisten merijalkaväen touhujen sijasta Washington DC:hin toimimaan sotilashautajaisten kunniavartiostossa Arlington hautausmaalla.  Tehtävä viittaa miehen vahvaan kykyyn esiintyä uskottavasti näissä vaativissa edustustehtävissä.  On myös sanottu, että menestyvien sotilaiden tulee olla hyviä näyttelijöitäkin.  Tosin Scottin sotilaallisten kykyjen tasosta ei ole olemassa yleistä tietoa.  Hyväksyn tuon teesin näyttelijänkyvyistä sillä lisäyksellä, että myös menestyvät poliitikot ja saarnamiehet uskontojen sektorilla kuuluvat samaan kastiin.

 

Asepalveluksesta vapauduttuaan Scott kirjoittautui Missourin yliopistoon.  Ennen armeijaan siirtymistään hän oli suorittanut lukion.  Siellä hän opiskeli journalismia ja näyttelijäntyötä.  Ensimmäiset työnsä näyttelijänä Scott teki yliopiston draamastudiolla.   Scott valmistui yliopistosta vuonna 1953 suoritettuaan englannin kielen ja teatterialan tutkinnot.

Näyttelijän nousu alan huipulle Yhdysvaltain kaltaisessa maassa vaatii pätevältäkin taiteilijalta paitsi hyviä näyttelijän lahjoja myös onnea, hyviä suhteita ja hyvän managerin.  Scott aloitti uransa näyttämöltä, joka veti häntä puoleensa vielä huikean uransa loppupuolellakin.  Se todennäköisesti kertoo miehen aidosta näyttelijänluonteesta ja rakkaudesta näyttelijäntyöhön.  Näyttämöiltä hän saavutti myös ensimmäiset voittonsa ja palkintonsa.  Palkinnoista puheen ollen Scott sai Oscar-palkinnon lautakunnat uransa aikana repimään hiuksiaan, koska kieltäytyi silloin tällöin ehdokkuudesta, mutta joskus taas suostui palkinnon ottamaan vastaankin.  Uran alkuvaiheen kuvioihin kuului sekin, että Scott löi hanskansa niin sanotusti tiskiin, erosi teatterista ja meni töihin tehtaaseen.   Eräänlaisia diivan elkeitä tai ylikorostunutta kriittisyyttä itseä kohtaan.   Hänet saatiin kuitenkin ylipuhuttua palaamaan takaisin Thalian palvelukseen ja siitä se tie tähtiin sitten hänelle aukeni.

 

Teatterista Scottin ura johti television sarjojen ja elokuvan pariin, vaikka missään vaiheessa mies ei teatteriakaan jättänyt.  Jo vuonna 1959 hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa Otto Premingerin elokuvassa ”Erään murhan anatomia”.  Scott työskenteli monenlaisissa produktioissa ja hän ei näytä karsastaneet alan minkäänlaista työtä.  Mies suostui sivurooleihin, televisiotöihin ja ohjausten tekemiseen niin Brodwaylla kuin elokuvienkin.  Scottin debyytti  Broadwaylla tapahtui Ambassador teatterissa vuonna 1958 kappaleessa ”Comes a Day”.

 

Mutta palatkaamme hänen toiseen menestyselokuvaansa ”Panssarikenraali Pattoniin” (Patton) vuodelta 1970.  Elokuvan ohjasi Franklin J. Schaffner.  Se tehtiin kieli poskessa, koska kyse oli yhdestä Yhdysvaltojen suuresta ja maineikkaasta sotasankarista.  Tarkennetaan nyt sen verran, että kansan palvomasta sotasankarista.  Monet asiantuntijat eivät hänen ammatillista osaamistaan erityisemmin arvosta.   Monet kolleegat nimittelivät häntä tämän eläessään.  Ja tiettyä showmiehen karismaa Pattonissa kieltämättä oli helmiäiskoristeisin revolvereineen.

Patton osallistui Sisilian ja Normandian maihinnousuihin, mutta joutui toistuvasti hankaluuksiin niin alaistensa kuin operaatioiden yhteistyökumppaniensa, kuten sotamarsalkka Montgomeryn kanssa.  Hän oli vähällä joutua sotaoikeuteen, lyötyään sotilassairaalan potilasta kasvoihin ja uhkaillut tämän ampumisella.  Tapaus on otettu mukaan filmiinkin.  Patton oli itsekeskeinen narsisti, jolla oli suuria vaikeuksia itsehillintänsä kanssa.  Näistä eväistä oli vaikea tuottaa filmiä, joka hivelisi isänmaallista uhoa pullistelevan katsojakunnan tuntoja, loukkaamatta silti suuremmin historiallista totuutta.  Scotin näyttelijäsuoritusta voitaneen pitää tässä kontekstissa kelpo saavutuksena.  Elokuvan käsikirjoituksen takana oli muuan  Francis Ford Coppola.

 

Näyttelijäpersoonana Georg C. Scott oli myös mielenkiintoinen henkilö.  Jo lähtökohtaisesti voisi ajatella hänen sopivan vain tietyn tyyppisiin rooleihin.  Useinkin ohjaajat ovat näyttäneet ottaneen tämän huomioon.  Merijalkaväen mies taipui silti muuhunkin kuin sotilaan rooleihin ja keräsi niistä niin palkintoja kuin mainesanoja.  Ei siis merijalkaväen miestäkään ole karvoihin, vai pitäisikä sanoa karvattomuuteen katsomista.  Näyttämöllä hän sai arvostusta etenkin William Shakespearen näytelmistä, mm.  ”Rickhard  III”, ”Venetsian kauppias” ja ”Kuten haluatte”.

 

Yksityiselämässään Scott näyttää olleen monen muun amerikkalaisen näyttelijän tavoin kykenemätön kestäviin parisuhteisiin.  Asia, jonka pohtimista sietäisi harkita.  Ja ovathan sitä lukuisat psykologit, psykiatrit ja terapeutit harkinneetkin ja tehneet johtopätöksiä.  Piirre valaisee ja syventää kovastikin Scotin persoonaa.  Scott oli naimisissa viisi kertaa.  Aviopuoliset olivat:

1. Carolyn Hughes (1951–1955). Avioliitosta oli yksi tytär Victoria.
2. Patricia Reed (1955–1960). Avioliitosta oli kaksi lasta: Matthew ja näyttelijä Devon Scott.
3. Colleen Dewhurst (1960–1965). Tämä oli kanadalaissyntyisen näyttelijä. Hänen kanssaan Scottilla oli kaksi poikaa, kirjailija Alexander Scott ja näyttelijä Campbell Scott.
4. Scott avioitui uudelleen kolmannen vaimonsa Colleen Dewhurst, mutta liitto kesti vain 5 vuotta.
5. Trish Van Deveren oli myös amerikkalaisen näyttelijä. Avioliitto kesti Skotin kuolemaan asti.

 

Taustaltaan Scott oli ylempää keskiluokkaa.  Varhaislapsuudessaan perheellä oli monenlaisia vaikeuksia  ja pojan äiti kuoli vähän ennen tämän kahdeksanvuotis syntymäpäivää.  Isä, joka toimi myöhemmin Buick Motor Companyn eräänä johtajana kasvatti pojan.  Taustalta löytyy muutamia yhteyksiä rebuplikaaneihin.  Niinpä Georg C. Scottin äidin sukulainen oli aikoinaan ollut republikaanien kongressiedustajana.  Eräässä vaiheessa miehen sanotaan hengailleen maan  liberaalipiireissä, mutta vanhemmalla iällään hän näyttää palanneen poliittisille juurilleen?   Ainakin, jos voidaan tehdä päätelmiä siitä, että vuonna 1982 Scott esiintyi republikaanisenaattorin Lowell Weickerin kampanjamainoksessa Connecticutissa.  Hän kannatti kuolemanrangaistusta, vaikka kertoi olevansa poliittisesti maltillinen konservatiivi.  Asian luettuani minulle nousi mieleen kysymys, millaisten rangaistusten kannattajia ovatkaan ne poliittisesti malttamattomat konservatiivit?  Ai niin, vastaushan saattaa löytyä Irakin suunnalta Abu Ghraib -nimisestä paikasta?

 

Scott kärsi sydänongelmista 1980-luvulta lähtien.  Hän kuoli 71-vuotiaana 22. syyskuuta 1999. Kuolemansyyksi todettiin vatsa-aortan aneurysman repeytyminen.  Scott haudattiin Westwood Village Memorial Park Cemetery -hautausmaalle Westwoodissa Kaliforniassa.  Hänen hautansa on nimetön.

 

 

Reino Seppänen