Otimme mamman kanssa tänään käyttöön Joulupukin tuomat museokortit. Päätimme vihkiä ne käyttöön Essi Renvallin näyttelyyn tutustumalla Tampereen taidemuseossa. Hämäläiseen tapaan sinne menoa oli jahkattu liki näyttelyn loppumetreille. Käynti kannatti, sillä Renvallin taiteilijapersoona raottui nyt minullekin jonkin verran. Nimi on ollut tuttu ja jotkin teoksetkin, mutta kuten kuvanveistäjien kohdalla harmillisen usein on asianlaita, kokonaiskuva on jäänyt hataraksi.
Näyttely paljasti Essi Renvallin taiteen moniottelijaksi – veistoksia, muotokuvia, piirroksia, reliefejä, mitallitaidetta. Hän lienee ollut ilmeinen luonnonlahjakkuus. Koulun ensimmäisen luokan piirustukset jo osoittivat ikään nähdn poikkeuksellista taitavuutta. Kosketus hiileen, lyijykynään ja liliituihin näyttää säilyneen koko matkan kuvanveistäjän moninaisten työkalujen rinnalla.
Naiskuvanveistäjänä Renvall oli edelläkävijä maassamme. Hän näyttää hankkineen elantonsa taiteellaan jo yllättävän aikaisin. Nousu oli nopeaa ja sitä taisi siivittää erityisesti WSOY:n Yrjö A. Jäntin tilaamat kirjailijamuotokuvat, joita syntyi kymmenen vuoden aikana peräti kolmisenkymmentä.
Renvallia näyttää yllättävästi kiehtoneen naispäät ja alastomat naisvartalot. Piirre, joka yhdistää meitä, niin minua kuin Essiä… Parhaimmillaan työt olivat teknisesti huippuunsa viimeisteltyjä. Jotkin taas yllättävän karkeita. Sen arviointiin, oliko kyseessä taiteilijan tietoinen valinta vai kiireen sanelema, ei minun kompetenssinin riitä.
Näyttelyn päänuppien pitkät rivit saattavat helposti herpaannuttaa katsojan mielenkiintoa, vaikka ei syytä olisi. Yksi piirre niissä puhutteli ainakin minua – kasvot oli luotu ilmeikkäiksi ja puhutteleviksi. Niissä oli, sanotaanko sielu mukana. No, lähes aina. Selkeänä poikkeuksena oli Urho Kekkosen kipsinen pää 40-luvulta. Sitä oli vaikea Urkiksi tunnistaa, mutta taiteilijan näkemys se varmaankin oli…
Renvallia näyttää yllättävästi kiehtoneen naispäät ja alastomat naisvartalot. Piirre, joka yhdistää meitä, niin minua kuin Essiä… Parhaimmillaan työt olivat teknisesti huippuunsa viimeisteltyjä. Jotkin taas yllättävän karkeita. Sen arviointiin, oliko kyseessä taiteilijan tietoinen valinta vai kiireen sanelema, ei minun kompetenssinin riitä.
Taiteilijana Renvall näyttää olleen myös rohkea kokeilija. Nuorempana hän näyttää mieltyneen kipsiveistosten lasittamiseen, joka ei ole tainnut olla kovinkaan yleistä meillä 30-luvulla? Mielnkiintoinen muutos hänen töissään tapahtui 50-luvun alussa tehdyn Egyptin matkan ansiosta. Veistokset saivat matkan jälkeen lisävärejä, patinointia, koruja ja rautalangoista taivuteltuja hiuksia. Yhteys ikivanhaan egyptiläiseen veistostaiteeseen on tunnistettava. Ilmeisesti tässäkin Renvall on ollut polunaukaisija myöhemmille taiteilijapolville niin naisille kuin miehille.
Essi Renvallilla on pieni yhteys myös Tampereeseen. Hän muutti tänne syntymäkaupungistaan Oulusta kymmenvuotiaana. Mutta Renvallin julkisia töitä täällä Tampereella en ainakaan minä tiedä muita kuin Mariankadun ja Pyynikintien risteyksessä sijaisevassa Marianpuistossa seisovan Atlas-tytön, jonka Suomen Trikoo Oy lahjoitti Tampereelle yhtiön täyttäessä 50 vuotta.
Käykääpä ihmiset tutustumassa näyttelyyn. On jo pienoinen kiire, kun se on avoinna vain 29. tammikuuta asti.
Reino Seppänen
FB:ssa 08.01. 2017