In memoriam Olavi Seppänen

Olavi Seppänen, yksi sukuseuramme Antti Seppäsen jälkeläiset ry:n perustajista jaseuran kunniajäsen nukkui pois kotonaan Jämsässä lauantaiyönä 24. syyskuuta 92-vuoden ikäisenä.  Olavi on syntynyt Valkjärven Tarpilassa 28.07 1930. Hän vietti lapsuutensa Valkjärvellä aina talvisotaan asti, jolloin perhe lähti ensimmäiselle evakkotaipaleelleen.  Olavin isä kaatui sodassa ja haudattiin Valkjärven hautausmaalle, jonka sankarihaudat hävitettiin Valkjärven joutuessa sodan voittajan haltuun. […]

Marssin tahtiin

Vuonna 1905 tapasi kaksi keisaria, toisensa Karjalan Kannaksella Koiviston edustalla.  Kyseessä oli Venäjän tsaari Nikolai II:n ja Saksan keisari Wilhelm II:n.  Tapaaminen tapahtui paikkakunnan saaristossa eli laivassa.  Nikolai tuli tapaamiseen keisarillisella huvijahdilla ”Polarnaja Svesdalla” eli Pohjantähdellä.  Saksan Wille taas ”Hohenzollern”-jahdillaan.  Laivat olivat ankkuroituneet lähelle toisiaan Wilhelm saapui höyrypurrellaan Nikun paatilla ja Nikolai piipahti protokollan vaatimuksen […]

Pakinaa vuoden 2022 vapusta

Nuorempana ei olisi uskonut sitä, kuinka vapunaaton juhlinta voi jäädä mamman kolmen munkkirinkilän ja hänen valmistaman simalasillisen varaan.  Siis jos mukaan ei lasketa yhtä saunaolutta.  Ilta ei kuitenkaan itselläni ollut suinkaan ikävystyttävä.  Päinvastoin.  Sitä on ikävämpiäkin vappuja ollut suuremmassa ja kosteammassakin porukassa.  Mielenkiinto kohdistui nyt erään ajankohtaisessa kirjassa  esiintyvien väitteiden todentamiseen.  Kiinnostavan asian tonkiminen vei […]

Eskaloituuko sota Ukrainassa?

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ole edennyt suunnitelmien mukaisesti.  Vastustus on ollut odotettua kovempaa ja Venäjä on kokenut merkittäviä miehistö- ja kalustotappioita.  Sen joukot ovat nöyryyttävästi joutuneet vetäytymään pohjoisessa avatulta rintamalta Valko-Venäjän puolelle, jolloin paine Ukrainan pääkaupunkiin Kijeviin on heikentynyt.  Tästä on seurannut monella taholla  yllättävän optimistisia odotuksia sodan Ukrainalle voitollisesta lopputuloksesta.  Venäjän heikolle etenemiselle löytyy […]

Törkeää maalittamista!

Hallituksen lepertelyt eduskunnan avoimesta keskustelusta antamansa turvallisuuspoliittisen selonteon pohjalta voidaan unohtaa.  Sunnuntain 17.4. 2022 TV-uutisissa hybridiosaamiskeskuksen Jukka Savolainen maalasi jo etukäteen mahdolliset toisinajattelevat kansanedustajat ”putinisteisksi” tai Venäjän kätyreiksi.   Näin yhteiskunnan verovaroin ylläpitämä media osallistuu demokraattisen yhteiskuntamme tärkeimmän instituution, eduskunnan edustajien törkeään painostamiseen.  Törkeää se on eritoten tässä mielipideilmastossa toteutettuna.  Törkeää se on myös siksi, että […]

Tuoko selonteko Suomelle turvallisuutta?

Keskiviikkona 13. huhtikuuta 2022 annettu turvallisuuspoliittinen selonteko synnyttää monta kysymystä, joihin se ei ole tuonut vastausta eikä todennäköisesti tuokaan.  Sen tiedon valossa, mikä tavalliselle Suomen kansalaisella on käytettävissä, jää avoimeksi tuleeko päätös Nato-ratkaisusta olemaan oikea ja Suomea vahingoittamaton.   Näyttää siltä, että jo pitkään käynnissä ollut Nato-projekti on päätymässä ajajiensa kannalta toivottuun lopputulokseen.  Poliitikot, valtamedia ja […]

Minkä taakseen jättää…

Venäjän joukkojen tunkeutuminen Ukrainaan on käsittämättömän brutaali teko.  Se on suuri  inhimillinen tragedia ja erityisesti kansainvälisen oikeuden vastainen.  Presidentti Putinin ja muun Venäjän johdon antamat selitykset ovat puhdasta sanahelinää ja propagandaa, huonoksi sumuverhoksi tarkoitettua mölyä.  Objektiivisesti analysoituna operaation taustalta löytyy lukuisia päätöstä selittäviä tekijöitä.  Merkittävä osa niistä liittyy maan valtapoliittisiin tavoitteisiin.  Sen sijaan vähemmälle ovat […]

Suuren Johtajan kaipuuta ja vaalipotaskaa

Sunnuntain 16. tammikuuta Aamulehti on kantanut taas kortensa porvaripropagandan kekoon, yhden niistä laskemattomista.  Lehden pääkirjoitus oli varsinainen poliittinen monikärkiohjus.  Siis taitava näyte kirjoittajan propagandamaakarin taidoista.  Tällä teollaan lehti astuu nykyisen hallituksen kampittajien riviin ja osoittaa siten myös kuuliaisuutensa omistajiensa poliittisille ja etenkin taloudellisille intresseille.  Kirjoittajan henkilökohtaisen elannon turvaamisen näkökulmasta hyvinkin tärkeä teko, mutta palveleeko se […]

Aluevaalit tulevat. Oletko valmis? 1

Uskotko seireenien lauluihin – vai valitsetko järjellä?   Valtakunnan eräänlainen iäisyysprojekti – sote-uudistus, saatiin viimein maaliin nykyisen hallituksen toimesta.  Asian kokoon ja monitahoisuuteen nähden tulos ei ole lainkaan huonompi.  Näin se vain on, vaikka rikinkatkuisia vastalauseita onkin sinkoillut opposition ja erityisesti sen rikkainta promillea rakastavan tahon suunnasta.  Perustellusti voidaan olla ratkaisun joistakin kohdista eri mieltä, […]

Aluevaalit tulevat. Oletko valmis 2

Äänestäjä – valinta on sinun!   Aluevaalien asetelmat näyttävät vähän kerrallaan vakiintuvan Pirkanmaalla.  Aamulehden 12. tammikuuta julkaistu gallup kertoi SDP:n olevan niukasti johdossa 24,4 % tuloksella.  Toisena oli kokoomus, jonka kannatusluku oli 23,9 %.  Ero on niin pieni, ettei sen perusteella vielä voida sanoa mitään varmaa äänestyspäivän lopullisesta tuloksesta.  Ehkä varmaa on vain se, että […]