Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi syytteet perussuomalaisten vaalipäällikön Pekka Katajan murhayritystä koskeneessa oikeudenkäynnissä. Lähempi perehtyminen asiaan osoitti, että tällekin ratkaisulle oli olemassa riittävät perusteet. Niin olisi ollut toisenlaisellekin tuomiolle. Mutta juttu jatkunee vielä ainakin hovioikeudessa, koska syyttäjä on luvannut valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta. Ei ole huono asia, että tulkintaa näin ongelmallisessa tapauksessa haetaan korkeammasta oikeusasteesta. Asialla on suuri periaatteellinen merkitys oikeusvaltiossa, kun nykyään eletään. Jokaisen oikeudet on huomioitava.
Käräjäoikeus kuitenkin totesi murhayrityksen motiivin poliittiseksi. Avoimeksi kuitenkin jäi onko rikoksen takana yksilölliset vai laajemmat poliittiset intressit. Ehkä molempia? Tapaukseen liittyy monia ulkopuoliselle avautumattomia kysymyksiä. Keskeisin niistä on se, onko tapaus keskisuomalaisten persujen oma jäsentenvälinen, vai liittyykö se fasistien perussuomalaisten viimeisessä puoluekokouksessa käynnistämään puolueen valtaukseen. Ensimmäistä vaihtoehtoa vastaan puhuu se, että asian tiimoilta on oltu liikkeellä etenkin pääkaupunkiseudun suunnalta.
Pekka Kataja on jo harvinaiseksi käyneitä vanhakantaisia, aitoja perussuomalaisia, joille puolueen pitää olla, vennamolaisesti sanottuna, ”unohdetun kansan asialla”. Hän ei kuitenkaan siirtynyt puoluehajaannuksessa ”sinisiin”, vaan jäi tukemaan perussuomalaisten alkuperäistä linjaa. Katajan kaltaisille jäsenille puolueen vallanneet fasistit ja heidän liehakkonsa näyttävät olevan vastenmielisiä pyrkyreitä ja väärän profeetan lapsia. Hänen laaja kannatuksensa keskisuomalaisen puolueväen ja persujen kannattajakunnan keskuudessa muodostui valtaajille ongelmaksi.
Kataja oli torpannut muutamaan otteeseen jyväskyläläisen paikallispoliitikon Teemu Torssosen tien asemiin, johon tämä oli pyrkinyt. Torssonen oli vuoden 2019 eduskuntavaalien yksi persujen ehdokaskandidaatti. Hän kuitenkin hävisi piirihallituksen äänestyksessä eikä tullut valituksi vaalien varsinaiseksi ehdokkaaksi. Tulokseen vaikutti Pekka Katajan mielipide ja toiminta persujen Keski-Suomen vaalipäällikkönä. Tämä suututti niin Torssosta kuin hänen taustallaan vaikuttavia voimia. Tämä näyttää myös olleen poliisin keskeinen käsitys rikoksen motiivista tutkinnassa.
Teemu Torssonen kuului ”Kansallismielisten liittouma” nimiseen äärioikeistolaiseen jengiin. Sen puheenjohtajana oli Tero Ala-Tuuhonen. Molempien sormenjälki löytyi Katajan asuntoon jäänestä ”postipaketista”, jota kaksi rikollista oli muka tuomassa uhrille. Näyttö on osoitus kummankin liittymisestä tapaukseen, mutta se ei käräjäoikeuden mielestä ole riittävä näyttö heidän syyllisyydestään. Näyttöä ei löytynyt myöskään epäiltyjen puhelimista eikä tietokoneista, joiden muistit oli tyhjennetty taitavasti murhayrityksen jälkeen. Lisänäyttöä poliisi oli hankkinut suuritöisellä epäillyn auton liikkeiden jäljittämisellä rikoksentekopäivänä. Siitä löytyi epäilyä tukevaa ainesta, mutta ei riittävästi käräjäoikeuden päätöksestä päätellen.
Katajiston murhatapauksen tutkinnassa tuli esiin muuta äärioikeiston rikollisuuteen viittaavaa toimintaa. Kansallismielisten liittouma oli mm. jakanut sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen kotiosoitteita häirintätarkoituksessa. Lisäksi kuulusteluissa nousi esille runsaasti muuta poliittisesti motivoitunutta rikollista toimintaa ja sen suunnittelua. Epäillyt vähättelivät asiaa.
Tutkinnassa kävi myös ilmi, että tutkinnan kohteena olleella Tero Ala-Tuuhosella oli ollut yhteyksiä ja viestinvaihtoa helsinkiläisen ylikonstaapelin kanssa. Kyseinen poliisihenkilö oli antanut myös neuvoja siitä, miten natsien tulee menetellä suunnitelluissa yhteenotoissa maahanmuuttajien kanssa. Ulkopuolelta asiaa tutkiva jää miettimään sitäkin mahdollisuutta oliko jokin poliisitaho valmentanut ehkä tekijöitä vaikeuttamaan rikosta tutkivien poliisien toimintaa?
Uhrin kannalta rikoksen jääminen pimeäksi ainakin toistaiseksi, on ikävä asia. Hänen ”oikeushyvänsä” jää korvausta vaille, mutta jäljelle jää edelleen uhka väkivallan uusiutumisesta. On selvää, että tekijät ovat pahasti häiriintyneitä tyyppejä, todennäköisesti psykopaatteja. Sellaisille on perin usein tyypillistä elää ja toimia kaikkivoipaisuuden harhassa. Kiinnijäämisen välttäminen vain kasvattaa tuota harhaa niin itse tekijöiden kuin muiden äärioikeistolaisten ekstremistien piirissä.
Katajiston murhayritys on luonteeltaan fasistiselle väkivallalle tyypillistä. Se oli raukkamainen teko, jossa uhrille ei annettu mitään mahdollisuutta puolustautua. Sellaisena se liittyy lukemattomiin muihin fasistien pelkurimaisiin tekoihin, sala-ampumisineen ja joukkoväkivaltoineen. Sellaisten ympärille on muiden kuin tekijöiden itsensä ja tautisen ideologian sisäistäneiden mahdotonta rakentaa minkäänlaista ”sankaruuden” sädekehää.
Rikoksen avoimeksi jääminen on tietysti ikävä asia sitä tutkineen poliisinkin kannalta. Tosin asia tuskin jää tähän ja rikoksen selviämisen mahdollisuudet ovat olemassa tulevaisuudessakin. Keskusrikospoliisi näyttää tehneen tapauksen tiimoilta todella ison urakan. Kysymyksiä herättääkin kuinka taitavasti murhayritys oli jo alun perin suunniteltu ja miten hyvin sen jäljet oli peitelty teon tultua tehdyksi. Ei nimittäin ole kovin helppoa uunottaa suomalaista rikostutkintaa, etenkin alan huippua, keskusrikospoliisia.
Sen sijaan jää miettimään mikä osuus Supolla on tässä Katajan tapauksessa ollut. Onko todellakin niin, että äärioikeistolaisten valvonta on ollut tämän ekstremistisen Kansallismielisten liittouman kohdalla olematonta? Eikö todellakaan Supon korviin ole tullut puhetta, jossa olisi noussut esiin Pekka Katajiston muodostaman esteen eliminoiminen sisulaisten voittokulun tieltä? Epäselväksi jää sekin, kuinka hyvin keskusrikospoliisin ja Supon yhteistyö on tutkinnassa pelannut. Jotenkin voisi ajatella, itse lopputulosta arvioitaessa, että siinä voisi olla kehittämisen varaa?
Supo ei paljon toimistaan kertoile. Ei ainakaan, kun kyse on äärioikeiston valvonnasta. Onneksi tuo valvonta on muissakin käsissä kuin suuripiirteisesti suomalaiseen fasismiin suhtautuneen Supon. Muutamat kansalaisjärjestöt ja ulkopuoliset toimijat ovat seuranneet fasistien aktivoitumista jo pidemmän aikaa ja samalla on kirjattu ylös aktivistien, heidän myötäjuoksijoittensa ja tukijoittensa nimiä. Nuo nimilistat lienevät laittomia, mutta laittomia ovat myös ne nimilistat, joita natsit ovat laatineet poliittisista vastustajista, juutalaisista ja maahanmuuttajista. Ne eivät ole näköjään huolestuttaneet Supoa ja suomalaisia viranomaisia, kun toiminta on saanut jatkua.
Hiljattain haastateltiin Helsingin juutalaisen seurakunnan johtajaa, joka kertoi natsien Suomen juutalaisiin kohdistuneesta vainoamisesta. Haastattelusta kävi ilmi, ettei maamme viranomaiset ole korvaansa lotkauttaneet tuolle vainolle. Juutalaisten taloihin on liimattu lappuja, joissa kerrotaan heidän asuvan kyseisessä rakennuksessa, juutalaisille on tehty ilkivaltaa, uhkailtu jne. Nyt kun syyttäjä on itseohjautuvasti nostanut syytteitä erilaisia maalittajia ja vainoajia vastaan, ovat eräät ”asiantuntijat” vastustaneet syyttäjän aktiivisuutta. Kannattaa miettiä, keitähän nuo ”asiantuntijat” mahtavat olla. Minulla on jonkinlainen aavistus asiasta.
Joutuu pakostakin kysymään ovatko fasistit valtiovallan erityisessä suojeluksessa? Tässä suhteessa on ymmärrettävää ja jopa suotavaa fasisminvastainen kansalaisaktiivisuus. Mitähän fasistit ja heidän liehakkonsa tuumisivat siitä, jos heidän kotirakennuksiinsa kiinnitettäisiin lappuja: TÄSSÄ TALOSSA ASUU NATSI? Tekoa voidaan perustella, että vuoroin vieraissa. Viranomaisten tulisi kuitenkin ymmärtää, miten tärkeää yhteiskuntarauhan kannalta on katkaista kierre. Jossain nimittäin tulee eteen tilanne, että ekstremistisen oikeistoradikalismin iskuihin vastataan samalla tavalla.
Reino Seppänen
