Jussi Halla-aho, muuttunut mieskö?

Torstaina 4, päivä tammikuuta 2024 presidentinvaalien ehdokkaiden tentissä oli vuorossa persujen ehdokas Jussi Halla-aho. Juuri se mies, joka ei tykkää, jos häntä sanotaan fasistiksi. Sellaiseen nimittelyyn ei siis saa syyllistyä. Illan estradille asteli muuttunut mies, jota en ollut tunnistaa. Kyseessä oli uudelleen syntynyt Jussi Halla-aho, ei se Halla-aho, jota olen seurannut vuosikausia. Ei se Halla-aho, joka taannoisissa Scripta-kirjoituksissaan haukkui estottomasti niitä, joiden mielipiteistä tai toiminnasta hän ei pitänyt.

Hän on mies., joka kuitenkin kirjoitti mm. seuraavanlaista presidentillistä tekstiä: ”Länsimaisen sivilisaation osaksi ei ole tullut tehdä valintaa sodan ja rauhan välillä. Sen on valittava sodan ja tuhoutumisensa välillä. Jumalaa monikultturisteilla ei ole, mutta mitä Rosa Meriläinen, Heidi Hautala ja Mikko Puumalainen sanovat lapsilleen sitten, kun pimeys on laskeutunut? Ainakaan minä en vuodattanut verta? Ainakin minä olin eettinen?” (6.2.2006 Scriptassa)

Tai onko tämä presidentin arvolle (tahi eduskunnan puhemiehen) sopivaa tekstiä? : ”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.” (17.10.2003 Scriptassa katuhäirintää käsittelevässä kirjoituksessaan jouduttuaan itse seksuaalisen häirinnän uhriksi)

Muun muassa näitä kirjoituksia ja paljon muita ynnä tuhottomasti loukkaavaa puhetta herra Halla-aho pyytää nyt unohtamaan, koska hän on ”kehittynyt” eikä enää muka ajattele samalla tavalla.

Haluaisin kovasti uskoa Halla-ahon muutokseen, mutta en pysty. Sama epätotuuksia suoltava, asioita kierosti katseleva ja vääntävä venkula hän edelleenkin on. Yhtenä näytteenä siitä oli Halla-ahon väite, haastattelussa että ennen panettelun kieltämistä vaatineet hänen vastustajansa ovat muka Halla_ahon rikosilmoituksien jälkeen kääntäneet takkinsa. Eivät ole!

Halla-ahosta ei tule näissä vaaleissa presidenttiä. Viisaana miehenä hän sen itsekin tietää. Kyse on siitä, että hän leniniläistä metodia toteuttaen käyttää hyväkseen ”kaikki puhujalavat”, kuten eduskunnan ja nämä vaalit. Sen hän tekee vain yhdessä tarkoituksessa, edistääkseen omaa sairasta ideologiaansa. Kun sanon sairasta ideologiaa, pitääkö nyt odottaa kutsua poliisikuulusteluun?

Lähitavoite tälle taktiikalle on liimautua kokoomuksen ja sen muiden peesaajien parhaaksi kaveriksi, murtaakseen suomalaisen yhteiskunnan koheesiota. Pyrkimyksenä palauttaa ”vastakkain asettelun aika” takaisin. Miksi? Imeskelkääpä sitä asiaa, arvon lukijat.